| Alku Paluu |

Taulu 1
I Olof Nilsson Välkki Isäntä 1539-1589, syntynyt noin 1515. Ensimmäinen sukuun varmuudella kuuluva esi-isä lautamies Olavi Niilonpoika eli "Välkki-Olli" (Welcke Oleff), isäntänä 1539-89, on todennäköisesti tullut taloon edellisen isännän Pietari Sipinpojan "Huilu-Pietin" (Huilu Peti), isäntänä 1548-1603, vävyksi, sillä hän oli ainakin tältä perinyt paikan lautamiehenä vuonna 1568 ja Pietarin talosta oli halottu hänelle puolikas. "Huilu-Pieti" oli ollut melko vauhdikas isäntämies; hän oli saanut vuosien 1547-55 välillä kahdeksan kertaa rapsut tappelusta ja neljästi veroniskuroinnista.
Ennen "Välkki-Ollia" Välkkilän kylä oltiin aina tunnettu Hakolahtena. Olavi Niilonpoika maksoi hopeaveroa vuonna 1571 58 markan ja 5 äyrin omaisuuden edestä, mikä oli 55. eniten hallintopitäjän 96 isännän joukossa. Pietari Sipinpojan kantatalon omaisuuden arvo oli 72 markkaa ja sijoitus 30/96. Hänen talonsa oli vanha erämiestalo.

Kylän nimi alunperin Hakolahti, tässä selvityksessä käytetty rinnakkaisnimeä Välkkilä.

Talo maakirjoissa vuonna 1548 1qt (=3öre) 1b, vuonna 1556 1/8 1b, vuonna 1560 1/6 1b, vuonna 1561 5/24 1b, vuonna 1567 1/6 1b, vuonna 1572 5/24 1b (myös 2b), vuonna 1607 1 mantal 2öre ja vuodesta 1615 1 mantal 2 hemman 4 öre. Vuonna 1639 1 mantal 4 3/4 öre 3 hemman.
Talosta erotettu osa Matts Olofssonille 1607 ja tämä osa liitetty takaisin 1638. Vuonna 1614 taloon liitetty Marcus Thomassonin talo 1/4 mantal 2 öre.
Talo 1626 ryttarehemman Otto Yxkulls ryttare. Vuonna 1642 rytt. under Johan Henriksson. Vuonna 1646 rytt. under Erik Perssons comp. Vuonna 1649 rytt. under Baners comp. Vuonna 1654 rytt. under Nils Baners comp. Vuonna 1656 Pastells comp. Vuonna 1657 Adrikas comp. Vuonna 1659 Liustars comp. Vuonna 1661 Ståhlhanas comp. Vuonna 1666 rytt. under Brunous comp. Vuonna 1675 rytt. af ryttm. Kuhlmans comp. Vuodesta 1691 rustholli 1. ryttm. comp ja augmenttina Per Ericssonin talo (Sipilä) Taljalassa ja 1695 aug. Urdiala Henrik Philipsson (Simola).

Puoliso: N.N. Persdotter Välkki syntynyt Urjala,Hakolahti.
Puolison vanhempia:
   (i) Per Sigfridsson "Huilu-Pieti".
   (ä) N.N.

Lapset:
1. Olof Olofsson Isotalo , syntynyt noin 1537 Urjala,Välkkilä. Tauluun 2
2. Frantz Olofsson Isotalo, Pietarintalo Pietarintalon isäntä 1561-1606 Välkkilässä, syntynyt noin 1540 Urjala,Välkkilä.
3. Lars Olofsson Isotalo , syntynyt noin 1550 Urjala,Välkkilä. Tauluun 27
4. Matts Olofsson Isotalo , syntynyt noin 1560 Urjala,Välkkilä. Tauluun 28
| Alku |

Taulu 2
II Olof Olofsson Isotalo, (Taulusta 1, isä Olof Välkki) syntynyt noin 1537 Urjala,Välkkilä. Ei mainita lähteissä mutta selviää siitä että poikansa Thomas Olofsson mainitaan olevan Isotalon Lars Olofssonin broderson.

Puoliso: N.N.

Lapset:
1. Thomas Olofsson Isotalo , syntynyt noin 1580 Urjala,Välkkilä. Tauluun 3
| Alku |

Taulu 3
III Thomas Olofsson Isotalo, (Taulusta 2, isä Olof Isotalo) Huovilan isäntä 1645-1660, Heikkilän isäntä 1634-1653, syntynyt noin 1580 Urjala,Välkkilä. Vuonna 1630 Lars Olofsson bonde gammal ryttare, Thomas Olofsson broderson, Grels tienare rider uth.
Talossa vuodesta 1630 myös Frantz Thomasson ja puolisonsa Brita Sigfridsdotter.

Puoliso: Judith Ericsdotter syntynyt noin 1585 Urjala.

Lapset:
1. Jacob Thomasson Isotalo , syntynyt noin 1620 Urjala,Välkkilä. Tauluun 4
2. Mårten Thomasson Isotalo Huovilan ratsumies 1652 alkaen, syntynyt Urjala,Välkkilä.
3. Gertrud Thomasdotter Isotalo syntynyt Urjala,Välkkilä.
4. Margareta Thomasdotter Isotalo syntynyt Urjala,Välkkilä.
| Alku |

Taulu 4
IV Jacob Thomasson Isotalo, (Taulusta 3, isä Thomas Isotalo) Huovilan isäntä 1660-1681, syntynyt noin 1620 Urjala,Välkkilä, kuollut 29.1.1682 Urjala,Välkkilä. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 29.1.1682 Välkilä Jacob Thåmass för legferstad o. bårkl. 6:32.

Talosta myyty 1579 Huhdin kyläläisille kalastusvesi sekä neljän kuorman niitty sekä 1618 Kokon kylän ratsutilalle 4 paarman niitty.

1. puoliso: Margareta syntynyt noin 1620 Urjala, kuollut ennen 1670 Urjala,Välkkilä.

Lapset:
1. Chirstin Jacobsdotter Isotalo , syntynyt noin 1646 Urjala,Välkkilä. Tauluun 5
2. Carl Jacobsson Isotalo , syntynyt noin 1652 Urjala,Välkkilä. Tauluun 8
3. Anna Jacobsdotter Isotalo , syntynyt noin 1653 Urjala,Välkkilä. Tauluun 14
4. Lars Jacobsson Isotalo Rautala, Toivettula , syntynyt noin 1655 Urjala,Välkkilä. Tauluun 17
5. Matts Jacobsson Isotalo Rautala, Toivettula , syntynyt noin 1659 Urjala,Välkkilä. Tauluun 18
6. Jacob Jacobson Isotalo Ratsumies, rakuuna, syntynyt noin 1660 Urjala,Välkkilä. SAY 1691 Jacob bror, 1693 Jacob rytt.
7. Eric Jacobson Isotalo, Köyväri , syntynyt noin 1661 Urjala,Välkkilä,Isotalo. Tauluun 24
2. puoliso: Ingeborg syntynyt noin 1620 Urjala. Mainitaan v. 1670 alkaen.
Lapset:
8. Ingeborg Jacobsdotter Isotalo syntynyt Urjala,Välkkilä.
| Alku |

Taulu 5
V Chirstin Jacobsdotter Isotalo, (Taulusta 4, isä Jacob Isotalo) syntynyt noin 1646 Urjala,Välkkilä, kuollut .11.1681 Urjala,Kokko.

Puoliso: Matts Urbanusson Nikkilä Kokon Nikkilän isäntä 1664-1700, syntynyt noin 1646 Urjala,Kokko.
Puolison vanhempia:
   (i) Urbanus Mattsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1633-1664, syntynyt noin 1610 Urjala,Kokko, kuollut noin 1665 Urjala,Kokko. Urbanus Mattsson i Kockois saa sakot Urjalan käräjillä v. 1635 40 daler, vastapuolena Gertrud Marcusdotter ibidem.

Vuoden 1675 läänintilien mukaan Urbanus Mattsonin puolesta ratsastaa poika Henric Urbanusson.
   (ä) Carin Henricsdotter, syntynyt noin 1620 Urjala, kuollut 20.11.1681 Urjala,Kokko.
   (ii) Matts Nilsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1620-1633, syntynyt noin 1575 Urjala,Kokko, kuollut noin 1633 Urjala,Kokko. Kokko v. 1615 Matts Nilsson, 1 son, 1 sonehustru.
   () Valborg Ericsdotter, kuollut jälkeen 1639 Urjala,Kokko. Mainitaan v. 1634 Valborg Ericsdotter mor.
Kirkontilit 1683-1686: Sakotettu Tasson Matti för lönskelaga, samoin veljeään Tasson Heikkiä.

Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1677 Kåckåis Margetha Caspersdr för legerstadt 6:-. (Rossilta?). Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1688 Kockos Matts Urbanssons barns lägerställe 3:-. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1694 Kåckois Tasså Mattses barns lägerstadt und. k. först. 3:-. Samana vuonna Kåckois Tasso Mattses stiufdotters lägerstädt. 3:-.
Urjalan käräjät 25.-26.2.1696: Mainitaan ryttarebonde Matts Urbanusson i Kockois ja poika Michel Mattsson.
Urjalan käräjät v. 1705: Kuninkaallisen hovioikeuden päätös 13.7.1703, svågrarna Matts Urbanusson ifrån Kockois och Carl Jacobsson ifrån Välkkilä. Carls hustru Christina Urbanusdotters arfv. efter arfskifte 21.2.1685. Tuomitaan Matts Urbanusson ja poikansa Michel Mattsson maksamaan sisarensa Christina Urbansdotterin osuus 234 kuparitaaleria.

1719-1722 kirkontilien hautausmaksut, Kokkois Nikkilä Beata Clasdotter.

Lapset:
1. Michel Mattsson Nikkilä , syntynyt noin 1666 Urjala,Kokko. Tauluun 6
2. Lisbeta Mattsdotter Nikkilä syntynyt Urjala,Kokko, kuollut 1678 Urjala,Kokko. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1678 Kockois Lisbeta Mattsdr för llegerstedt 3:-.
3. Maria Mattsdotter Nikkilä , syntynyt noin 1670 Urjala,Kokko. Tauluun 7
4. Matts Mattsson Nikkilä syntynyt noin 1678 Urjala,Kokko, kuollut .12.1681 Urjala,Kokko.
| Alku |

Taulu 6
VI Michel Mattsson Nikkilä, (Taulusta 5, äiti Chirstin Isotalo) Rusthollari, syntynyt noin 1666 Urjala,Kokko, kuollut 13.3.1748 Urjala,Kokko. Kokon Nikkilän isäntä 1700-1722. Kokko Nikkilä vv. 1707-1708 Michel Mattsson, Kirstin hru, Fredric bror.
Urjalan käräjät 25.-26.2.1696: Michel Mattsson i Kockois mot landbonde Johan Simonsson dersammanstädes.
Urjalan käräjät v.1696: Michel Mattsson i Kockois .. des moderbroder Carl Jacobsson i Välkkilä.
Urjalan käräjät v. 1726: Michel Mattsson och des senare hustru Ingeborg Marcusdotter, sonen Joseph Michelsson.
Urjalan käräjät v. 1726: rusthållare Michel Mattsson ifrån Kockois jätetty pois v. 1722 henkikirjasta, on 67 vuotias ja saa elantonsa lapsiltaan.
Urjalan käräjät v. 1729: Maria Michelsdotter Nickilä ifrån Kockois betalt 3 d. (otidiga sängeslag).

Kummina Kaukjärven Pinnillä 1701: länsmans måg Michel Mattsson i Välkilä.

1. puoliso: Vihitty 5.4.1695 Tammela Cirstin Johansdotter Pinni syntynyt noin 1675 Tammela,Kaukjärvi, kuollut ennen 28.12.1720 Urjala,Kokko.
Puolison vanhempia:
   (i) Johan Andersson Pinni, Nimismies, Kaukjärven Pinnin isäntä, syntynyt 1640 Tammela,Kaukjärvi, kuollut 22.9.1717 Tammela,Kaukjärvi. Juho Antinpoika Pinni (1650-22.9.1717) oli oman aikansa merkkimiehiä. Hän oli Tammelan pitkäaikainen nimismies ja Sääksmäen kihlakunnan edustaja vuoden 1680 valtiopäivillä Tukholmassa. Hänellä oli hyvä luku ja kirjoitustaito ja osasi siten ruotsia.Juho Pinni oli ottanut (ilmeisesti isänsä kuoltua) Pinnin perintöratsutilan isännyyden ollessaan vasta 18-vuotias. Valtiopäiville lähtiessään hän oli vasta 30-vuotias. Nämä valtiopäivät ovat Ruotsin ja Suomen historiassa erityisen merkittävät, sillä tällöin päätettiin ison reduktion toteuttamisesta ja luotiin perusta karoliiniselle itsevaltiudelle julistamalla, ettei kuningas Kaarle XI ole päätöksissään sidoksissa muuhun kuin Ruotsin lakiin - valtaneuvoston edustamalle ylhäisaatelille lyötiin siis täydellisesti luu kurkkuun kuninkaan, virka-aatelin ja alempien säätyjen liitolla. Muutenkaan suomalaisilla talonpoikaissäädyn edustajilla ei lienee ollut ollut yksilläkään toisilla valtiopäivillä niin paljon valtaa kuin 1680, sillä säädyn puhemiehenä toimi Lohjalta kotoisin ollut Juho Pinnin kollega Heikki Heikinpoika Vaanila, joka oli läheisissä tekemisissä kuninkaan kanssa. Omatoimisesti Johan Pinni vei valtipäivillä eteenpäin aloitteita mm. verohelpotusten myöntämistä katovuosien takia ja vaatimusta kappalaisten palkkauksen uudelleen järjestämisestä. Lisäksi hän ajoi Jokioisten kartanon sukuoikeustalonpoikien valitusta verotaakan jatkuvasta kasvusta. Juho Antinpoika luopui tilansa isännyydestä Jooseppi-poikansa hyväksi jo 1690 ottaakseen hoitaakseen myös seurakunnan kirkkoväärtin tehtävät nimismiehen tehtävän ohella. Juho Antinpoika Pinnin edeltäjät Kaukjärven Pinnin isäntinä olivat isäntäluettelon mukaan:
Antti Pietarinpoika 1667-68 Pietari Erkinpoika 1646-67 Jesper Pietarinpoika 1644-46 vaimo Valpuri 1634-44 Pietari Erkinpoika 1604-34.
Ratsutilallinen Pietari Erkinpoika oli karjavarallisuudeltaan Hämeen 24. vaurain mies vuonna 1624. Tammelan kirkolla olevassa hakkapeliittojen muistomerkissä, jonka olen nähnyt, ja pitäjähistoriassa mainitaan v.1630 Saksaan lähteneiden hakkapeliittojen joukossa Kaukjärven Pinnin isäntä Erkki Pietarinpoika. Hän ilmeisesti myös oli yksi niistä onnekkaista, jotka palasivat sotaretkeltään. Vihitty noin 1669.
   (ä) Birgitta Barck?, kuollut 24.4.1710 Tammela,Kaukjärvi,Pinni. Mainitaan vaimona Pinnillä vuodesta 1670 alkaen.
   (ii) Anders Persson Pinni, Kartanon vouti, syntynyt noin 1620 Tammela,Kaukjärvi, kuollut 1667 Tammela,Kaukjärvi. Pinnin tilan isäntä 1665-67. Mainitaan vuonna 1665 Pinnillä tittelinä fogde på herrgården.

Pinnillä ennen Andersson 1662-1663 Per Jacobsson, Valborg hustru, Eric son, Anna dotter.
   () Lastika Jacobsdotter, syntynyt noin 1620, kuollut 28.5.1693 Tammela.

2. puoliso: Vihitty 28.12.1720 Akaa,Kuusjoki Ingeborg Marcusdotter Rossi syntynyt noin 1680 Akaa,Kuusjoki, kuollut 1.6.1740 Urjala,Kokko,Tasso.
Puolison vanhempia:
   (i) Marcus Caspersson Rossi, Talollinen, syntynyt 1633 Akaa,Kuusjoki, kuollut 21.9.1718 Akaa,Kuusjoki,Rossi. Akaan Kuusjoen Rossin isäntä 1675-1705.
RK 1695-1699 Marcus Caspersson, Anna hru, Marcus son, Beata dotter, Lisa dotter, Sophia dotter, Kirstin dotter, Anna dotter, Mårten son 1684, Ingeborg dotter, Beata Sigfridsdr Rossis dotterdotter rytt dotter, Sigfrid Sigfridsson rytt, Maria hru, Erich drg, Nils Marcusson dr ifrån Calalax, Brita inhyses, inh Mårten Ericsson, Julia hru, Julia dotter, Lisa Mattsdr, Ajula Lisa Simonsdr pag 113, Beata Thomasdr, Maria Jöransdr.
RK 1700-1705 Marcus Caspersson, Anna hru, Mårten son, Ingeborg dotter, Niels drg, Maria ryttare enka, Beata dotter i Kierikka, Beata Thomasdr i Alpila, Maria Jöransdr, Ingeborg Axelsdr, Caisa Mattsdr, Lisa Grelsdr i Nauli, Jacob Clemetsson, Ingeborg hru, Michel Ericsson i Haudois, Chirstin Michelsdr i Tipuri, Gustaf Gustafsson, Maria Sigfridsdr.
RK 1706-1712 Marcus Caspersson, Anna hru, Mårten son, Ingeborg dotter, Beata Sigfridsdr i Kierikka, Beata Thomasdr, Ingeborg Grels?dr, Caisa Mattsdr, Jacob Clemetsson, Ingeborg hru, Lisa Grelsdr i Nauli, Michel Ericsson i Haudois, Chirstin Michelsdr i Kylmäkoski, Gustaf Gustafsson blef soldat, Maria Sigfridsdr, Maria Mårtensdr hru.
RK 1723-1731 Mårten, Maria hru, Casper son, Anna dotter, Matts son, Chirstin dotter, Jacob son, Mårten drg, Anna piga, Maria dotter, Caisa dotter, Thomas Grelsson, Maria hru, Fredric son, Anna ??dr, Anders dragon, Valborg hru, Lars skomakare, Elin hru, Maria dotter, Johan son, Michel son, Bertil Sigfridsson, Beata hru, Brita dotter, Beata dotter, Johan son, ?? Mårtensdr, Valborg Thomasdr, ?? Mattsdr, Maria Mattsdr, Beata Sigfridsdr, Johan son, Simon Sparre, Maria? hru, Matts son, Sigfrid son, Brita dotter.
   (ä) Anna Simonsdotter, syntynyt 1642, kuollut 15.2.1719 Akaa,Kuusjoki,Rossi.
   (ii) Casper Nilsson Rossi, Talollinen, syntynyt Akaa,Kuusjoki. Akaan Kuusjoen Rossin isäntä 1637-1670.
   () Agneta.
| Alku |

Taulu 7
VI Maria Mattsdotter Nikkilä, (Taulusta 5, äiti Chirstin Isotalo) syntynyt noin 1670 Urjala,Kokko, kuollut 22.4.1750 Urjala,Laukeela. Urjalan käräjät v. 1726: förra rusthållare enka Maria Mattsdotter ifrån Laukeela jätetty pois 1722 henkikirjasta, on 70 vuotias ja monta vuotta sitten jättänyt talon lapsilleen.

Puoliso: Thomas Thomasson Keppilä Talollinen, syntynyt Urjala,Laukeela, kuollut noin 1710 Urjala,Laukeela.
Puolison vanhempia:
   (i) Thomas Clemetsson Keppilä, Ratsumies, korpraali, talollinen, syntynyt Urjala,Laukeela, kuollut 15.11.1696 Urjala,Laukeela. Isäntänä 1674-1690.
   (ä) Juliana.
   (ii) Clemet Mattsson Keppilä, Talollinen Laukeelan Keppilässä, syntynyt Urjala,Laukeela. Isäntänä 1650-1674.
Etelä-Suomen laamanninkäräjät 1.3.1680: Clemets Mattsson i Laukeela och son Jöran Clemettsson, vitnare länsman Jacob Clemetsson, min kärä svärfader assessoren höfachtad hr Johan Wassenius.
   () Valborg Eskilsdotter.
Isäntänä 1690-1710.
SAY 1691. 1694 Thomas Thomasson, Maria hru, Jacob ryttare, Agnes hru, Matts måg, Margareta hru.
SAY 1707 Thomas Thomasson, Maria hru.

Henkikirja 1711 Laukeela Keppilä; Thomas död i posten.

| Alku |

Taulu 8
V Carl Jacobsson Isotalo, (Taulusta 4, isä Jacob Isotalo) Huovilan isäntä 1681-1709, syntynyt noin 1652 Urjala,Välkkilä, kuollut 29.11.1730 Urjala,Välkkilä,Isotalo. Urjalan kuudennusmies 1697. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1683-1686 Välckilä för Carls barn 3:-. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1688 Välkilä Carls barns lägerstelle 3:-. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1694 Välcki Carls barns lägerstadh 3:-. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 22.2.1702 Välckilä Kirstin Carlsdr begr. i kyrckian 6:-.
Turun kämnerioikeus 15.1.1692: Bonde Carl Jacobsson ifrån Urjala och Välkkilä by mot borgare Eric Pålack (velka-asia). Carlin takaajina Grels Larsson ifrån Perho by och Michel Mattsson ifrån Kockois by. Tuomitaan Carl maksamaan velkansa 42 d. c.m. Ericille.
Urjalan käräjät v. 1707: Carl Jacobsson mot Michel Mattsson om en qvinsfolks zadel hvilken blifvit des hustrus tildelt, Carls måg Jöran Davidsson i Ikaala.
Urjalan käräjät v. 1726: Brita Mattsdotter ifrån Pätsiniemi mot rusthållare Carl Jacobsson ifrån Välkkilä. Hästhandel 30 år sedan. Carl til hennes moder lefvererat 200 d. k.

Puoliso: Kirstin Urbanusdotter Nikkilä syntynyt noin 1652 Urjala,Kokko,Nikkilä, kuollut 13.10.1731 Urjala,Välkkilä,Huovila.
Puolison vanhempia:
   (i) Urbanus Mattsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1633-1664, syntynyt noin 1610 Urjala,Kokko, kuollut noin 1665 Urjala,Kokko. Urbanus Mattsson i Kockois saa sakot Urjalan käräjillä v. 1635 40 daler, vastapuolena Gertrud Marcusdotter ibidem.

Vuoden 1675 läänintilien mukaan Urbanus Mattsonin puolesta ratsastaa poika Henric Urbanusson.
   (ä) Carin Henricsdotter, syntynyt noin 1620 Urjala, kuollut 20.11.1681 Urjala,Kokko.
   (ii) Matts Nilsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1620-1633, syntynyt noin 1575 Urjala,Kokko, kuollut noin 1633 Urjala,Kokko. Kokko v. 1615 Matts Nilsson, 1 son, 1 sonehustru.
   () Valborg Ericsdotter, kuollut jälkeen 1639 Urjala,Kokko. Mainitaan v. 1634 Valborg Ericsdotter mor.
Urjalan käräjät 2.-26.2.1696: Sigfrid Hansson i Ryssböle antanut velan pantiksi vaatteita til Kirstin Urbanusdotter i Hakolax.

Lapset:
1. Brita Carlsdotter Isotalo syntynyt 1678 Urjala,Välkkilä, kuollut 1678 Urjala,Välkkilä. Urjalan kirkontilien hautausmaksut 1678 Välkilä Brita Carlsdr 1/2 år för legerstedh 3:-.
2. Maria Carlsdotter Isotalo , syntynyt 24.3.1680 Urjala,Välkkilä,Isotalo. Tauluun 9
3. Elisabet Carlsdotter Isotalo , syntynyt noin 1683 Urjala,Välkkilä. Tauluun 10
4. Eric Carlsson Huovila , syntynyt 16.5.1685 Urjala,Välkkilä,Huovila. Tauluun 11
5. Carl Carlsson Isotalo, Tuomarla , syntynyt 1696 Urjala,Välkkilä. Tauluun 12
6. Anders Carlsson Isotalo, Karppila , syntynyt 10.11.1697 Urjala,Välkkilä,Isotalo. Tauluun 13
| Alku |

Taulu 9
VI Maria Carlsdotter Isotalo, (Taulusta 8, isä Carl Isotalo) syntynyt 24.3.1680 Urjala,Välkkilä,Isotalo, kuollut 5.4.1761 Urjala,Ikaala.

Puoliso: Vihitty noin 1702 Urjala,Välkkilä Jöran Davidsson Isotalo Rusthollari, syntynyt noin 1666, kuollut 2.7.1741 Urjala,Ikaala.
Puolison vanhempia:
   (i) David.
   (ä) N.N.
Isäntänä 1704-1737. Mainitaan SAYssa ensimmäisen kerran v. 1705.
Perunkirjoitus 22.6.1742 Ikaala rusthåll framledne rusthållare Jöran Davisson, enka Maria Carlsdotter, tre söner David, Carl och Jacob, tvänne döttrar Kirstin gift med rusthållare Jacob Henricsson ifrån Menois Mattila, Maria Jöransdotter 25 år. Sonen Carl är borgare i Åbo. Velkoja Thomas Thomasson Rauko i Risikkala by, Thomas Henricsson ibm.
Urjalan käräjät 28.11.1761 §17: rusthållare Jacob Jöransson ifrån Kockois, syster rusthållare änka Kirstin Jöransdotter i Menois, arfskifte efter theras aflidne fader rusthållare Jöran Davidsson Ikaala, efterlämnade änka Maria Carlsdotter, broder rusthållare David Jöransson, afledne syster Maria Jöransdotter, broder bårgare i Åbo stad Carl Jöransson Ikalin.

| Alku |

Taulu 10
VI Elisabet Carlsdotter Isotalo, (Taulusta 8, isä Carl Isotalo) syntynyt noin 1683 Urjala,Välkkilä, kuollut 11.3.1738 Lempäälä,Kuokkala.

Puoliso: Vihitty noin 1709 Johan Sigfridsson Tuisku Talollinen, syntynyt 1684 Lempäälä,Kuokkala, kuollut 22.12.1744 Lempäälä,Kuokkala.
Puolison vanhempia:
   (i) Sigfrid Nilsson Tuisku, Talollinen, syntynyt Lempäälä,Kuokkala, kuollut 11.9.1698 Lempäälä,Kuokkala,Tuisku. Kuokkalan Tuiskun isäntä 1696-1700.
Lempäälän ja Vesilahden käräjät v. 1697: Sigfrid Nilsson Tuisku ifrån Kuockala hoos sig inneghaft sin moders Brita Mattsdotters bruna klädes kiörtel.
   (ä) Margareta Jöransdotter, syntynyt 1656, kuollut 9.8.1740 Lempäälä,Kuokkala. Lempäälän ja Vesilahden käräjät v. 1699: sahl. Sigfrid Tuiskus änkia Margareta Jöransdotter.
   (ii) Nils Henricsson Tuisku, Talollinen, kuollut 0.7.1695 Lempäälä,Kuokkala,Tuisku. Kuokkalan Tuiskun isäntä 1659-1695.
   () Brita Mattsdotter.
Kuokkalan Tuiskun isäntä 1712-1744. Perheessä 1740-l. myös styfdr Anna Andrea ja Christina Andrea. Perunkirjoitus 1.4.1749: perilliset leski Chirstin Mårtensdr, pojat Johan ja Henric, tytär Chirstin gift med rusthållare Gabriel Mexmontan, joilla kaksi tytärtä Lisa ja Maria. Johans hru Anna Andersdotter och svärfader Anders Jöransson.

| Alku |

Taulu 11
VI Eric Carlsson Huovila, (Taulusta 8, isä Carl Isotalo) Rusthollari, Huovilan isäntä 1709-1747, syntynyt 16.5.1685 Urjala,Välkkilä,Huovila, kuollut 31.5.1761 Urjala,Välkkilä,Isotalo. Urjalan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7180&pnum=511
Käsitellään Välkkilän Eric Carlssonin ja rykmentinpastori Israel Wallinuksen välistä asiaa. Israel ilmiantanut Ericin tämän isonvihan aikaisista sissitoimista i Kojo byn i Tammela år 1714.
Mainitaan asianosaisin ja todistajina Eric Carlsson, des gamla föräldrar fader Carl Jacobsson och moder Chirstin Urbasdotter, hans bröder Carl och Anders. En ogift piga Chirstin Jöransdotter och ett barn Chirstin Johansdotter. Regements pastoren Israel Wallinus och des svåger regementsskrifvare Johan Ståhlberg, ryska fursten Michael Golitzin, commendanten i Tavastehus Petter Saseski, Christian Hammar, Jacob Pehrsson ifrån Nahkiala (Iso-Rekolan isäntä), Maria Bertilsdotter ifrån Vesilax Kyrkoby, rusthållare Michel Mattsson Tasso (Eric Carlssonin serkku), Jöran Davidsson (Eric Carlssonin lanko), ryttare Eric Davidsson i Ikaala (edellisen veli), Matts Henricsson ifrån Välkkilä (Eric Carlssonin serkku), des broder Johan Henricsson, Carl Jacobssons äldsta son Eric, häradskrifvaren Hagert, befallningsman Helsing, änkia Beata Mattsdotter ifrån Kamppari (Vähätalon eli Villamon emäntä).
1) Carl Jacobsson och hans son Anders Carlsson måt länsman i Säxmäki socken Anders Steckelborg, capiten Jelagins skrifvare, regementsskrifvare Johan Ståhlberg, befallninsman Jacob Helsing, kärandes rote camrat Casper Bertilsson Alli uti Taipale by, regementspastoren Israel Wallinus, häradskrifvaren Hagert.
2) Jöran Davidsson ifrån Ikaala och Eric Carlsson ifrån Välkkilä, crono befallninsman Jacob Helsing, häradskrifvare Sigfrid Hagert, liqvidation befallninsman Carl Hellenius, häradskrifvare Daniel Barck, jachtfogde på Tammela socken Zacharias Bucht, landhöfningen Tisenhausen, Joseph Michelsson i Kockois, Jöran i Salmis, Sigfrid Mattsson i Annula, pastore Wallin, Jörans son David Jöransson.
3) Jacob Henricsson ifrån Pätsiniemi, moder enka Valborg Urbanusdotter (velkoo saatavien fru Lilliebrunilta), framledne assessoren salig Eric Looschöld, välbörne fru Catharina Lilliebrun, Lilliebruns svärson giästgifvare Johan Andersson, des svärmoders rusthåll i Laukeela, Johan Andersson jämte hans hru Maria Magdalena Skarpenfelt, Valborg Urbanusdotters dotter Brita Mattsdr.
4) Jöran Davidsson ifrån Ikaala, regementskrifvare Johan Ståhlberg, fursten Golitzin.
5) Fader Carl Jacobsson i Välkkilä by, pastore Wallin, Eric Carlsson i Välkkilä med des broder varit sissar med Hammar och mördat twänne ryssar i Kojo byn, pastores svåger regementsskrifvare Ståhlberg.
6) Bonde Eric Sigfridsson i Salmis, fader Carl och hans söner, pastoren Wallinus, Carl Carlsson, rusthållare Johan Andersson ifrån Salmis, hans hustru, regementskrifvare Johan Ståhlberg, Carl Carlsson samt hans broder Eric Carlsson, caplan vid Urjala församling Lars Lilius, framledne regementskrifvares enka Johanna Ankera, sökandes moder Chirstin Urbanusdotter, wachtmästare vid Tavastehus Jöran Walfredh, Hammar tagit i Kojo by Välkkilä åboens där varande dragone häst. Inhysningsman Johan Henricsson i Välkkilä, dragonehustru Carin Henricsdotter ifrån Messuby socken och hustru Sara Jöransdotter ifrån Kojo by, rusthållare Michel Mattsson Tasso i Kockois, Carl Carlsson och Jöran Davidsson i Välkkilä, Jöran Mattsson ifrån Rikala by och Lempäälä socken, Henric Pehrsson ifrån Kojo by, framledne drengen Alexander och Johan Henricsson, Bertil Ericsson ifrån Kojo, Jacob Johansson ifrån Kojo, som förtiden har tilhålt uti Vesilax sockens Kyrkoby, kyrkoherden vid Vesilax Carl Wallenius, Jöran Tippa ifrån Lempäälä, Johan Henricsson, Carl Jacobsson ifrån Välkkilä och Michel Tasso, Hammar med ryttare Eric, Eric Classon ifrån Lontila och Achas socken, Jacob Johansson ifrån Vesilax socken, änkan Beata Mattsdotter ifrån Kamppari, Eric Carlsson och des faderbroder i Achas socken.
7) Jacob Persson ifrån Nahkiala och Maria Bertilsdotter ifrån Vesilax Kyrkoby, Jacob Persson är pastorens dreng.
8) Matts Henricsson ifrån Välkkilä.
Seuraavassa pykälässä käsitellään Anders Ignatiuksen johdolla Isonvihan aikaisia asioita, Kantajina Michel Simonsson i Pöppöis (Talolan Pöpön isäntä), Eric Carlsson i Välkkilä, Matts Jacobsson i Toivettula (Erics Carlssonin setä), Jacob Henricsson i Pätsiniemi (Matts Jacobssonin lanko Rautalasta), Carl Jacobsson i Toivettula (Eric Carlssonin setä), Jöran Dionysiusson (Haudanniemen Karon isäntä), Jöran Davidsson i Ikaala (Eric Carlssonin lanko). Jacob Henricssons hru Brita Mattsdr. Anders Carlsson och hans fader Carl Jacobsson i Välkkilä.
Urjalan käräjät v. 1731: rusthållare Eric Carlsson ifrån Välkkilä, des broder Anders Carlsson ifrån Kärjenniemi by och Säxmäki socken, des broder rusthållaren Carl Carlsson ifrån Kärjenniemi by och Säxmäki socken. Afledne moder Kirstin Urbansdotter.
Urjalan käräjät 15.-16.4.1755: rusthållare Eric Carlsson i Hakolax, döttrar Anna och Maria Ericsdotter, Anna född 3.8.1735, Maria född 16.2.1738, Eric Carlssons son Carl Ericsson, Eric unohtanut tyttäret henkikirjoituksessa.

Urjalan käräjät 18.11.1761 §18: rusthållare Eric Carlsson ifrån Välkilä med döden afgått, förmyndare rusthållare Eric Mattsson ifrån samma by.
.

Puoliso: Vihitty 1719 Renko,Oinaala Anna Sigfridsdotter Markkula syntynyt 6.12.1700 Janakkala,Nevilä,Mannila, kuollut 12.10.1776 Urjala,Välkkilä,Isotalo.
Puolison vanhempia:
   (i) Sigfrid Henricsson Markkula, Mannila, Talollinen, syntynyt 1663 Renko,Nevilä,Mannila, kuollut 1719 Renko,Oinaala,Markkula. Maanviljelijä Renko Nevilä Mannila. Nevilän Mannilan isäntänä n. 1700 - 1719. Markkula oli 1690 -luvulla nihtien asuma palkkatalo. Markkula jäi autioksi sodan aikana 1710 -luvulla.
Janakkalan käräjät 7.-8.9.1691: Sigfrid Henricsson i Nevilä, lönskelaga med Elin Bertilsdotter i Oinaala.
Janakkalan käräjät 10.-11.9.1696: Henric Eskilsson i Nevilä skyldig till Sigfrid Henricsson ibm.
Janakkalan käräjät 26.-27.1.1697: Sigfrid Henricsson i Nevilä huudatuttaa 1. kerran fru Catharina Crusen hänelle viljalainasta antamat pantit (föngsel, sölfbägare med en sölfstadt).
Janakkalan käräjät 26.-27.1.1697: Samuel Michelsson i Rastila skyldig til Sigfrid Henricsson i Nevilä.
Janakkalan käräjät 9.-10.9.1697: Tuomitaan Jacob Sigfridsson i Nevilä maksamaan velkansa til Sigfrid Henricsson i Nevilä.

Rippikirja 1708-1713 Oinaala Markkula http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2786&pnum=30
Rippikirja 1723-1732 Oinaala Markkula http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2786&pnum=31 ja http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2786&pnum=32. Vihitty 28.12.1693 Janakkala.
   (ä) Elisabeth Pehrsdotter Iso-Pietilä, syntynyt noin 1659 Renko,Muurila, kuollut 1743 Renko,Oinaala,Markkula. Janakkalan kirkontilit vuonna 1743 Oinala Markula gl. värdinnan Elisabeth kyrkian 84 år.

Janakkalan Vanantaan Simolassa emäntänä Muurilan Iso-Pietilän Carin Persdotter. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=508509.
   (ii) Henric Bertilsson Mannila, syntynyt 1632 Renko,Nevilä,Mannila, kuollut 1704 Renko,Nevilä. Janakkalan kirkontilit vuonna 1704 Nefwilä Sahl: Manni Hindrich kyrkian 6:-.

Ostaa Rengon Nevilän Penttilän veljentyttäreltään Elin Andersdotterilta ja tämän mieheltä Johan Jöranssonilta, Henric Bertilssonille myönnetään 1. lainhuuto vuoden 1684 käräjillä.

Janakkalan käräjät 1685: Tuomitaan Oinaalan Jacob Sigfridsson ja Oinaalan Mårten Cnutsson maksamaan augmenttiveronsa Nevilän Henric Bertilssonille.

Vanajan ja Rengon käräjät 1687: Henric Bertilsson ifrån Nevilä med sin granne Jöran Henricssons hustru Anna Nilsdotter, med Jacob Eskilsson i Hyvikkälä, Eskil Bertilsson i Monikkala och Eric Henricsson mot Oinala booar Thomas Kiski, Matts Mårtensson, Thomas Marcusson, Jöran Nilsson och Sigfrid Cnutsson.
   () Malin, kuollut 1693 Renko,Nevilä. Janakkalan kirkontilit vuonna 1693 Nefwilä Hindrich Bertilssons sahl: hustru i kyrkian 6:-.
   (äi) Per Larsson Iso-Pietilä, Muurilan Iso-Pietilän isäntä, kuollut 1675 Renko,Muurila. Iso-Pietilä 1674-1693 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=492389
Talossa 1693 Lisa pig.
   (ää) Anna, kuollut jälkeen 1678.
Syntymäaika ja paikka Urjalan 1750-luvun väestöluettelon mukaan.
Perunkirja 1.2.1780 Hakolahti Isotalo: rusthållare Carl Ericsson, afledne moder rusthålls enka Anna Sigfridsdr, Annas afledne man rusthållare Eric Carlsson, tre söner Carl, Anders och Eric, döttrar Lisa, Kirstin, Anna, Maria och Margareta, Lisa gift med rusthållare ifrån Kockois Matts Johansson Heikkilä, Kirstin gift med rusthållare Grels Mattsson ifrån Haanoja, Anna med bonde Henric Henricsson Mocka ifrån Annula, Maria med rusthållare Johan Josephsson Tasso ifrån Kockois, Margareta med rusthållare Michel Andersson ifrån Järvis, Annas son Eric Ericsson. Muuttanut: gift til Urdiala v. 1719.

| Alku |

Taulu 12
VI Carl Carlsson Isotalo, Tuomarla, (Taulusta 8, isä Carl Isotalo) Rusthollari, syntynyt 1696 Urjala,Välkkilä, kuollut 21.9.1766 Sääksmäki,Kärjenniemi. Mukana Urjalan sisseissä Isonvihan aikana. Tuomarlan isäntänä 1723-1747.

Perunkirja 23.9.1766 Kärjenniemi Tuomarla: framledne rusthållare Carl Carlsson, enka Helena Biur, son David, fyra döttrar Mertha, Christina, Maria och Helena. Mertha gift med rusthållare Jacob Jacobsson i Onkkaala, Christina med stadsfiscal i Tavastehus Thure Palenius, Helena med glasmästare Abel Bruselius, Maria död, hennes man rushållare Eric Gode, en dotter Maria Margareta Gode. Tuomarla rusthåll är skatte, skattebref 26.11.1734. Helena Biur ja Eric Gode omakätinen allekirjoitus muilla puumerkki.

Sääksmäen käräjät v. 1726: förra länsman Johan Jöransson enka i Pekola by Hattula socken Anna Maria Ahlman mot framl. tulnären Elias Biur, rusthållet i Kärjenniemi by Säxmäki socken. Biurs änka madam Martha Forelia, des vägnar son qvarternmästare Elias Biur, Anna Maria afledne fader borgmästare Johan Persson Ahlman denna Domarla rusthåll innehaft. Qvarternmästare Biurs svåger Carl Carlsson, des cautionister ryttmästare välb. Eric Johan Armfelt, välb. Gustaf Johan v. Birckholtz, rusthållare Johan Pastell ifrån Roukko samt Arvid Larsson ifrån Rättöis.

Sääksmäen syyskäräjät v. 1727: rusthållare Carl Carlsson med des broder Anders Carlsson i Kärjenniemi mot soldaten Simon Grelsson Hellsing med sin hustru Maria Simonsdotter. Tappelu josta molempia osapuolia sakotetaan.
Urjalan käräjät v. 1732: rusthållare Eric Carlsson ifrån Välkkilä, des broder rusthållare Carl Carlsson ifrån Kärjenniemi by och Säxmäki socken. Deras numera afledne moder Kirstin Urbansdotter. Tuomitaan Eric maksamaan Carlin perintöosuus.
Urjalan käräjät 18.4.1761 §11: rusthållare Carl Carlsson ifrån Kärjenniemi, sin broder rusthållare Anders Carlsson Skarpila.

Puoliso: Vihitty 29.12.1718 Sääksmäki Helena Eliasdotter Biur syntynyt 9.4.1699 Sääksmäki,Kärjenniemi, kuollut 22.2.1776 Sääksmäki,Kärjenniemi, kummit: dygsamma matrona fru probstinna Elisabetha Kyhl, hr Gustaf Speitz? med sin hru, hr Joseph Wal. med sin hru, hr corp. Johan Speitz, hru Anna Amnelin.
Puolison vanhempia:
   (i) Elias Johansson Biur, Tullimestari Hämeenlinnassa, syntynyt 30.12.1663 Hämeenlinna, kuollut 5.3.1711 Hämeenlinna. Tuomarlan isäntänä 1702-1710. Eino Jutikkala: Sääksmäen pitäjän historia": Klemolassa asui vain Speitzien lampuoteja, viljelipä sitä ajoittain Hartvigin omakin väki; 1700-luvun alussa näyttää tila joutuneen hämeenlinnalaiselle kämnäri Biurille ja autio Nissilä tullimies Biurille." " Isonvihan jälkeen on Tuomarlassa talonpoikainen omistaja, mutta Klemola on edelleen säätyläisillä. Ensin sitä omistaa majoiutusmestari Biur, sitten pitäjän kirkkoherran tytär Elsa Fonselius ja tämän veli ylioppilas Fonselius."
"Elias Biur, tullinhoitaja ja kämneri eli kämnerioikeuden puheenjohtaja (senaikaisella ruotsilla kiembnär), pormestari Juhana Antinpojan vävy. Hoiti myös pormestarin ja kaupungin rahastonhoitajan virkaa (Korhonen, s. 65). Kirkkoherra Eerik Favorinus kirjoitti 1685 yliopiston rehtorille, että 'Elias Biur oli harjoittanut useita törkeitä ilkivaltaisuuksia, mutta varsinkin syyttää häntä siitä, että hän oli eräissä hautajaisissa hurjapäisesti käynyt kirkkoherran ja hänen vaimonsa kimppuun'."
Hattulan käräjät 1680: diekne gåssen Elias Johansson, vastapuolenaan Johan Thomasson ifrån Katinala.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13149294.
   (ä) Märta Johansdotter Forelia, syntynyt 1678, kuollut 29.3.1743 Sääksmäki,Kärjenniemi,Tuomarla. Tuomarlan isäntänä 1710-1722.
   (ii) Johan Johansson Biur, Raatimies Hämeenlinnassa, nimismies. Hämeenlinnan raastuvanoikeus 21.11.1687: ...fordom råfman sahl. Johan Johansson...
Hämeenlinnan raastuvanoikeus 1668 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11526828 rådman Johan Johanssons broder Söfring..mot Matts Waldari i Hattula.
Hämeenlinnan raastuvanoikeus 1668 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11526829 Söfring Johansson mot wäfware Matts Ericsson i Katinala.
   () Carin Jörensdotter, kuollut 29.5.1705 Hämeenlinna. Kuolintieto: Hr. Elias Biurs moder. Mainitaan Kärjenniemen 1691-1714 rippikirjassa Carin Jöransdotter moder.
   (äi) Johan Andersson, Pormestari ja raatimies, kuollut 1710. Mainitaan Kärjenniemessä 1691-1714 rippikirjassa Johan Andersson svärfar.
   (ää) Carin Philipsdotter.

| Alku |

Taulu 13
VI Anders Carlsson Isotalo, Karppila, (Taulusta 8, isä Carl Isotalo) Rusthollari, syntynyt 10.11.1697 Urjala,Välkkilä,Isotalo, kuollut 19.12.1762 Urjala,Kokko. Isäntänä 1735-1762. Perunkirja 15.10.1763 Kokko Karppila: aflidne Anders Carlsson, hru Valborg Ericsdotter, söner Carl och Anders. Förmyndare Anders systerson rusthollare Jacob Jöransson i Kokkois.

Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Häradshöfningen Anders Ignatius muistuttaa että käräjillä käsitellyt asiat pitäisi käsitellä laamanninkäräjillä. Mainitaan erityisesti Jöran Dionusiusson i Toivettula, Michel Simonsson Pöppö i Talola, Jacob Henricsson i Pätsiemi des hru Brita Mattsdotter tillika Anders Carlsson i Välkkilä.
Länsman Anders Steckelborg, regementspastoren Israel Wallin och Anders Carlsson, Brita Mattsdotter sekä Jöran Dionysiusson vaativat että heidän asiansa on otettava käsittelyyn.

Urjalan käräjät v. 1732: tuomitaan, rusthållare Eric Carlsson ifrån Välkkilä by til des yngre broder Anders Carlsson ifrån Kärjenniemi by och Säxmäki socken, maksamaan tämän perintöosuus.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1738: rusthållare Anders Carlsson ifrån Kockois mot bönder ifrån Kärjenniemi Olof Mattsson, Anders Mattsson och Matts Simonsson, em talonpojan palkanneet Andersin rengin Lars Larssonin ruotusotilaakseen kesken palvelusajan samalla myös Larsin vaimo jättänyt piian paikkansa. Syyksi ilmoitetaan että Anders on mm lyönyt renkiään.

Urjalan käräjät 13.4.1758: rusthållare Anders Carlsson Skarpila ifrån Kockois by, sin nuvarande hustru Valborg Ericsdotters barn af förra gifte son Eric Johansson och dotter Karin Johansdotter som är gift med bondeson Michel Simonsson ifrån Nauli. Anders betalt til sin stiufbarn deras faderne uti Mustue rusthåll.

Perukirja 16.10.1764 Urjala Kockois Skarpila krono rusthåll: hru Valborg Ericsdotter, afledne man Anders Carlsson, twå söner Carl och Anders Andersson. Förmyndare barns syskonebarn rusthållare Jacob Jöransson Eskola. Velkoja til rusthållare Carl Carlsson ifrån Kärjenniemi, til skomakare Mårten Henricsson.

1. puoliso: Vihitty 28.12.1738 Tammela Sara Thomasdotter Simola syntynyt 1718 Tammela,Talpia,Simola, kuollut 4.10.1741 Urjala,Kokko.
Puolison vanhempia:
   (i) Thomas Simonsson Simola, Rusthollari, syntynyt 1669 Tammela,Talpia, kuollut 14.9.1740 Tammela,Talpia. Tammelan ja Someron käräjät v. 1727: rusthållare Thomas Simonsson ifrån Talpia ostanut puolet Talpian Markkulasta hintaan en oxa och 250 daler kopparmynt rusthållare enkan Anna Jöransdotterilta i Talpia Markkula. SAYssä 1727-1739 Simola eller Markkula eli talot yhdysviljelyksessä.
Perunkirja 28.12.1740 Simola och Marcula rusthåll i Talpia by: afledne rusthållare Thomas Simonsson, änkia Sara Michelsdotter, 2 omyndiga söner Simon och Jöran Thomassöner samt tredje och omyndig Matts Thomassons vägnar aflednes systerson nämdeman Matts Johansson Knaapi ifrån Sukula, jämte dotter Lisa Thomasdotters man bonde Johan Andersson Ingi ifrån Wieremä, yngre dotter Sara Thomasdr gift med rusthållare Anders Carlsson ifrån Kockois. Vihitty 19.11.1699 Jokioinen,Vaulammi.
   (ä) Sara Michelsdotter Hannula, syntynyt 1679 Jokioinen,Vaulammi, kuollut 4.7.1725 Tammela,Talpia.
   (ii) Simon Mattsson Simola, Simolan isäntä 1652-92, syntynyt Tammela,Talpia, kuollut 30.1.1714 Tammela,Talpia.
   () Margareta Eskilsdotter, kuollut 30.12.1706 Tammela,Talpia.
   (äi) Michel Mattsson Hannula, Hannulan isäntä 1691-1701, kuollut 30.1.1726 Jokioinen,Vaulammi.
   (ää) Lisa Simonsdotter, kuollut 25.7.1721 Jokioinen,Vaulammi.

2. puoliso: Vihitty 6.4.1742 Akaa,Mustue Valborg Ericsdotter Kiltti syntynyt 25.4.1709 Vanaja,Parola,Kiltti, kuollut 25.2.1776 Urjala,Kokko,Karppila, kummit: Jacob Bertilsson, Johan Jacobsson, Anders Johansson, hru Sophia Josephsdr, Maria Mattsdr, piga Maria Grelsdr alla i Parola.
Puolison vanhempia:
   (i) Eric Lucasson Kiltti, Talollinen, syntynyt 18.5.1663 Vanaja, kuollut 20.9.1747 Vanaja,Parola. Janakkalan käräjät 20.11.1725: Kirstulan isännät majoren Hans Boije (Jaakkola), dragone hållaren Eric Lucasson, Jöran Jacobsson och Jöran Henricsson. Vihitty 1708 Vanaja,Parola.
   (ä) Carin Ericsdotter, Parolan Kiltin emäntä, syntynyt 25.4.1662, kuollut 23.1.1743 Vanaja,Parola. Hattulan Tenholan Lakkoselta ?.
| Alku |

Taulu 14
V Anna Jacobsdotter Isotalo, (Taulusta 4, isä Jacob Isotalo) syntynyt noin 1653 Urjala,Välkkilä, kuollut 23.8.1713 Akaa,Riisikkala. Mainitaan leskenä Riisikkalan Simolassa 1707-1710. Maakirjassa Simolan omistajana 1705 Anna Simola.

Puoliso: Matts Pusa? Onko Lintumaan Pusan poika Matts Jöransson jonka puoliso oli Anna. Pusan Matts sekä veljensä Jöran ilmeisesti kuolleet nälkävuosina koska Pusa siirtyi 1701 vävylle.

Lapset:
1. Henric Mattsson Simola Itsellinen Riisikkalassa, syntynyt 1679 Kalvola,Lintumaa?, kuollut 8.4.1739 Akaa,Riisikkala.
2. Matts Mattsson Simola , syntynyt 1681 Kalvola,Lintumaa?. Tauluun 15
3. Maria Mattsdotter Simola , syntynyt 2.7.1694 Kalvola,Lintumaa?. Tauluun 16
| Alku |

Taulu 15
VI Matts Mattsson Simola, (Taulusta 14, äiti Anna Isotalo) Talollinen Riisikkalan Simolassa, syntynyt 1681 Kalvola,Lintumaa?, kuollut 17.4.1757 Akaa,Riisikkala. Vihittäessä Kalvolan Lintumaalla.

Puoliso: Vihitty 27.12.1710 Akaa,Riisikkala Agneta Andersdotter Simola syntynyt 1690 Akaa,Riisikkala, kuollut 3.2.1760 Akaa,Riisikkala.
Puolison vanhempia:
   (i) Anders Ericsson Simola, Lampuoti, syntynyt 1659. RK 1695-1699 Peer Simonsson, Valborg hru, Lisa dotter 1681, Matts Peersson 1683, Maria dotter 1682, Carin dotter, Elin dotter, Brita Nilsdr bdes moder, Lisa Jöransdr Thomas encka, Valborg Simonsdr, Cnut Mattsson hoos gammal, Cnuts hru ??, Margeta drgän hru, Sara Carlsdr inhyses kyrkofattig, Valborg Simonsdr, Christer Christersson Mustue herde, Jöran Mattsson rytt, Valborg hru ??, Jöran Henricsson, Lisa Andersdr hru, Agneta Andersdr 1695, Anna Clasdr p. 8, Anders Christersson, Maria hru i Tiura, Matts son, Annicka Willemsdr bdes hru, Margeta Simonsdr, Cnuts hru i Tiura, Brita Andersdr 1693, sold Grels Olofsson.
RK 1700-1705 Anders Ericsson, Anna hru, Brita dotter, Agneta dotter, Grels gammal förare, Sophia hru, Beata Ohlsdr, Matts Mattsson, Henric Ericsson 7.5.1695.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1706: tuomitaan Anders Ericsson i Riisikkala sakkoihin koska lyönyt naapurinsa vaimoa Maria Jöransdotteria.
   (ä) Maria Thomasdotter, syntynyt 1659, kuollut 24.5.1699 Akaa,Riisikkala.

| Alku |

Taulu 16
VI Maria Mattsdotter Simola, (Taulusta 14, äiti Anna Isotalo) syntynyt 2.7.1694 Kalvola,Lintumaa?, kuollut 11.4.1772 Akaa,Sotkia. Akaan käräjät 31.3.-5.4.1740: änka Maria Mattsdotter ifrån Sotkia till rusthållare Johan Mattsson ifrån Toivettula, hennes afledne moderbroder Lars Jacobsson och hennes nu jämvähl afledne moder Anna Jacobsdotter. Hennes moderbroders qvarlåtenskap.

1. puoliso: Vihitty 18.10.1719 Akaa,Riisikkala Gabriel Mattsson Kinnari syntynyt 27.2.1696 Akaa,Sotkia, kuollut 1721 Akaa,Sotkia, kummit: Gabriel Clemetsson, Johan Ericsson, Michel Mattsson, Brita Sigfridsdr, Valborg Mattsdr.
Puolison vanhempia:
   (i) Matts Mattsson Kinnari, Talollinen, syntynyt 1669 Akaa,Sotkia,Kinnari, kuollut 19.2.1749 Akaa,Sotkia. Luettelo vapaavuosia saaneista v. 1724: Sotkia Thomas Andersson eller Matts Skinnari, 5 åhrs frihet, skatte 1727.

SAY 1707 Matts Mattsson, Anna hru.
RK 1695-1699 Matts Johansson, Maria hru moder, Matts Mattsson son, Valborg dotter, Maria dotter, Anna Mattsdr hru, Marua Henricsdr hru, Anders Peersson drg, Chirstin Mattsdr soldat encka, Chirstin Sigfr.?dr moder, Gabriel Clemetsson, Lisa Larsdr inhyses, Sophia Pauli inhyses, Elisabetha dotter, Chirstin?? Mattsdr Bdes ??, Beata ?? rytt Bondens syster?, Margareta Johans?dr Karvas? hru, Chirstin Mattsdr.
RK 1700-1705 Matts Mattsson, Anna Mattsdr hru, Beata rytt hru, Maria rytt hru, Chirstin soldat encka, Chirstin Mattsdr, Gabriel Mattsson.
RK 1723-1731 Matts bonde, Valborg hru, Anna hru, Eric son, Maria hru, Agnes dotter, Matts Ericsson, Anna Andersdr, Johan drg, Anna piga, Henric soldat, Maria hru, Beata Mattsdr, Maria dotter, Valborg Henricsdr, Anders son, Maria dotter, Maria Mattsdr. Vihitty 2.6.1695 Akaa,Pätsiniemi.
   (ä) Anna Mattsdotter Mattila, syntynyt 1673 Akaa,Pätsiniemi, kuollut 28.4.1723 Akaa,Sotkia.
   (ii) Matts Olofsson Kinnari, syntynyt Akaa,Sotkia. SAY 1677 Matts Ohlsson, Maria hru.

Rästien tarkistus v. 1704, Sotkia Matts Mattsson, är död men sonen Matts Mattsson betalar.
   () Maria Kinnari, syntynyt noin 1650.
   (äi) Matts Michelsson Mattila, Talollinen Mattilassa 1687 alkaen, syntynyt 1634, kuollut 4.1.1713 Akaa,Pätsiniemi. SAY 1694 Matts Michelsson, Michel son, Anna dotter.
RK 1695-1699 Matts Michelsson sadelmakare 1634, Agneta hru, Michel son, Anna Jöransdr piga, Per son soldat, Maria Mattsdr 1688, Maria Mårtensdr, Lisbeta Mattsdr, Sophia Sigfridsdr pig, Maria Persdr inhyses, Jacob Grelsson pojke, Kirstin Mattsdr sonehru.
RK 1700-1705 Matts Michelsson, Agneta hru, Michel son, Chirstin hru, Maria Mattsdr, Lisa Mattsdr.
RK 1723-1731 Maria moder, Matts bonde, Anna hru, Lisa dotter, Beata dotter, Maria dotter, Carl bonde, Maria hru, Johan son, Maria piga, Elin piga, Johan drgpojke, Beata piga, Beata son hru, Lisa Johansdr, Anna Andersdr, Chirstin Mattsdr, Beata dotter, Beata Michelsdr, Adam Michelsson, Chirstin hru.
   (ää) Agneta Thomasdotter, syntynyt 1648, kuollut 29.6.1718 Akaa,Pätsiniemi.

2. puoliso: Erich
| Alku |

Taulu 17
V Lars Jacobsson Isotalo Rautala, Toivettula, (Taulusta 4, isä Jacob Isotalo) Talollinen, syntynyt noin 1655 Urjala,Välkkilä, kuollut 4.3.1739 Akaa,Toivettula. Rästien tarkistus v. 1704 Pätsiniemi Lars Jacobsson, finnes i Toivettula och måste där utsökas.

Akaan Toivettulan isäntä 1729-1739.
Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Lars Jacobsson ifrån Toivettula, till befallningsman Gabriel Woivalenius angående en sölfwerbägare som han af bonden Jöran Michelsson ifrån Toijala haft i pant för 3 caroliner, men som ryska befallninsman under ryska äfverväldat år 1719 honom ifråntagit. Tuomitaan Gabriel Woivalenius maksamaan velkansa Lars Jacobssonille.
Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Lars Jacobsson ifrån Toivettula vägnar hans styfsvärson Jacob Henricsson i Pätsiniemi samt hans hru Brita Mattsdr som är Larses styfdotter mot kyrkoherden sahlig hr Johan Wallenius. Kyrkoherdens efterlefverska Elisabeth Isacsdotter Bock. Medhielparen hr Johan Wastenius.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1699: Lars Jacobsson i Pätsiniemi mot Per Jöransson och förra åboen på Toivettula rusthåll Grels Jöransson. Lars broder Matts Jacobsson rusthållare i Toivettula.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1733: enklingen Lars Jacobsson ifrån Toivettula, des broder son unga drengen Johan Mattsson ifrån samma by, Lars broder Carl Jacobsson ifrån Välkkilä. Lars testamentaa omaisuutensa Johanille, omaisuudesta osa on veli Carlin luona Välkkilässä.

Puoliso: Valborg Urbanusdotter Nikkilä syntynyt noin 1641 Urjala,Kokko, kuollut 21.2.1731 Akaa,Toivettula.
Puolison vanhempia:
   (i) Urbanus Mattsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1633-1664, syntynyt noin 1610 Urjala,Kokko, kuollut noin 1665 Urjala,Kokko. Urbanus Mattsson i Kockois saa sakot Urjalan käräjillä v. 1635 40 daler, vastapuolena Gertrud Marcusdotter ibidem.

Vuoden 1675 läänintilien mukaan Urbanus Mattsonin puolesta ratsastaa poika Henric Urbanusson.
   (ä) Carin Henricsdotter, syntynyt noin 1620 Urjala, kuollut 20.11.1681 Urjala,Kokko.
   (ii) Matts Nilsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1620-1633, syntynyt noin 1575 Urjala,Kokko, kuollut noin 1633 Urjala,Kokko. Kokko v. 1615 Matts Nilsson, 1 son, 1 sonehustru.
   () Valborg Ericsdotter, kuollut jälkeen 1639 Urjala,Kokko. Mainitaan v. 1634 Valborg Ericsdotter mor.
Kokon Nikkilässä 1662-1670 Matts ryttare ja 1670-1678 Valborg ryttare hru. Matts v.1667 återkomm. til Pom. Viimeinen merkintä Matista siis 1670, kuollut ennen vuotta 1680 jolloin mainitaan Pehr ryttare.
Pätsiniemen Rautalassa Henric Persson, Valborg hru 1678-1680 ja 1691 Lars Jacobsson, Valborg hru.
Akaan käräjät v. 1696: Tuomitaan välb. fru Catharina Lilliesvan maksamaan velkansa Pätsiniemen Valborg Urbanusdotterille.
Akaan käräjät v. 1699: Valborg Urbansdotter i Pätsiniemi eller hennes man Lars Jacobsson skyldig til ryttare Matts Henricsson i Toijala by.
Akaan käräjät v. 1699: Valborg Urbansdotter i Pätsiniemi intet kunde bevisa det Chirstin Christersdotter nu boende i Vesilax, haar 1697 om wåhren för des giold aldeles til henne afstådt. Chirstins afledne man Eric Andersson i Rättöis intet mehra til Valborg Urbansdotter skyldig.
Ylimääräiset käräjät Akaan Riisikkalassa v. 1723: Jacob Henricssons i Pätsiniemi (svär) moder Valborg Urbarnusdotter beviste med framledne assessoren salig välbörde Eric Looschiölds den 12. mai 1698 utgifna häradsdoom, att välbörne fru Catharina Lilliebrun, då blifvit dömd til bemälte Walborg betala hennes tilstående giöld 13 tunnor spanmål capital med 2 åhr växt å 5 cappor åhrligen på 12 tunnor och 5 åhrs växt uppå en tunna jämte 24 daler rättegång expenser. Lilliebruns svärson giästgifvare Johan Andersson hwilken förtiden possisserar svärmoders rusthåld i Laukeela by. Johan Andersson och hans hustru Maria Magdalena Skarpenfelt. Walborg Urbansdotter samt hennes dotter Brita Mattsdotter.

| Alku |

Taulu 18
V Matts Jacobsson Isotalo Rautala, Toivettula, (Taulusta 4, isä Jacob Isotalo) Talollinen, syntynyt noin 1659 Urjala,Välkkilä, kuollut 14.1.1733 Akaa,Toivettula. Akaan Toivettulan isäntä 1697-1728.

SAY 1691 Pätsiniemi Rautala Lars Jacobsson, Valborg hru, Matts måg, Juliana hru.
SAY 1694 Pätsiniemi Rautala Lars Jacobsson, Matts måg, Juliana hru.
SAY 1707 Toivettula Matts Jacobsson, Juliana hru.
RK 1694 - Toivettula Matts Jacobsson, Juliana hru, Lars broder Walborg hru, Beata rytt hru, Anna Larsdotter i Kuhavuori ja mm Maria Henricsdotter i Kockois.

Akaan käräjät v. 1696: Pätsiniemen Matts Jacobsson antanut lainan Ahlajärven Eric Thomassonille johon nyt hakee käräjillä takaisinmaksua.

Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1699: Matts Jacobsson i Pätsiniemi ostanut 7.12.1696 Toivettulan Grels Jöranssonila ja tämän äidiltä Elisabet Mårtensdotterilta. Grels Jöranssons broder Petter Jöransson. Osamaksuna on 2 tunnor spanmål til Sigfrid Michelsson i Nauli.

Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Matts Jacobsson ifrån Toivettula mot Jöran Henricsson i Varrasniemi, Matts Thomasson ifrån Varrasniemi och Gabriel Sigfridsson ifrån Pätsiniemi, Michel Thomasson.

Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Matts Jacobsson ifrån Toivettula mot ryska lagman Tisenhausen och förra länsman och ryska commissarien Eric Forsberg, Henric Mäxberg som är gift med Forsbergs systerdotter Anna
Skugge. Tuomitaan Mäxberg maksamaan Rätön talon nykyisenä omistajana Eric Forsbergin velka Matts Jacobssonille.

Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Matts Jacobsson ifrån Toivettula mot ryska befallningsman Gabriel Woivalenius, förra länsman Eric Forsberg, börder Eric Mattsson ifrån Philpula, Jöran Henricsson i Varrasniemi, Jacob Henricsson i Pätsiniemi, Anders Påhlsson i Sondula och Anders Michelsson ibm sosom vitne. Sonen Johan Jacobssson.

Akaan ylimääräiset käräjät 2.-4.12.1723 Riisikkalassa: Matts Jacobsson ifrån Toivettula mot då varande länsman Otto Pajeng, dragon Carl Andersson och Jacob Ericsson ifrån Toijala som är käranders brorson.

Akaan käräjät v. 1726: rusthållare Matts Jacobsson i Toivettula jätetty pois v. 1722 henkikirjasta, on 70 vuotias ja bräcklig, todetaan että hallitsee yhä rustholliaan joten v. 1722 henkirahat pannaan maksuun.

Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1731: rusthållare Matts Jacobsson ifrån Toivettula, des numera afledne svärmoder Valborg Urbansdotter, Matts hustrus systerson eller Valborg Urbansdotters dotterson Jöran Ericsson ifrån Perhois. Matts hustru Juliana Mattsdotter.

Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1732: rusthållare Matts Jacobsson ifrån Toivettula, sin hustrus numera afledne syster Lisa Mattsdotters barn och arfvingar hwilka är son rusthållare Jöran Ericsson Perheenmies och des bröder Eric och Matts Ericssöner ifrån Perhois. Deras framledne mohrmoders Valborg Urbansdotters qvarnlåtenskap.

Akaan käräjät 24.10.1737: bonde Johan Mårtensson, framledne broder Henric Mårtenssons son bonde Johan Henricsson ifrån Toijala, aflidne moder Brita Simonsdotter, aflidne bonde hru Valborg Urbansdotter ifrån Toivettula, rusthålls änka Juliana Mattsdotter, gammal man Lars Jacobsson i Toivettula, bondeson Jacob Mattsson i Toivettula.

Perunkirja 12.12.1737 Toivettula: rusthollare Matts Jacobsson, enckia Juliana Mattsdotter, fem söner Henric, Matts, Johan, Jacob och Lars. Dotter Christina enckia, des nuvarande man rusthollare Eric Sigfridsson i Haanoja. Juliana Mattsdotters afledne moder Valborg Urbanusdotter. Velkaa rusthållare Joseph Michelsson i Kockois des fader Michel Mattsson, Juliana väittää maksaneensa velan Perhon Jöran Ericssonille. Juliana Mattsdotterilta perätään tämän äidin Valborg Urbanusdotterin hallussa ollutta hopeakannua Johan Mårtensson (Kottila) och des afledne broder Henric Mårtenssons son Johan Henricsson ifrån Toijala. Fastebref Toivettulaan 24.10.1699.

Puoliso: Vihitty 19.8.1688 Akaa,Pätsiniemi Juliana Mattsdotter Rautala syntynyt noin 1666 Urjala,Kokko, kuollut 11.1.1747 Akaa,Toivettula.
Puolison vanhempia:
   (i) Matts, Kokon Nikkilän ratsumies?, kuollut ennen 1678.
   (ä) Valborg Urbanusdotter Nikkilä, syntynyt noin 1641 Urjala,Kokko, kuollut 21.2.1731 Akaa,Toivettula. Kokon Nikkilässä 1662-1670 Matts ryttare ja 1670-1678 Valborg ryttare hru. Matts v.1667 återkomm. til Pom. Viimeinen merkintä Matista siis 1670, kuollut ennen vuotta 1680 jolloin mainitaan Pehr ryttare.
Pätsiniemen Rautalassa Henric Persson, Valborg hru 1678-1680 ja 1691 Lars Jacobsson, Valborg hru.
Akaan käräjät v. 1696: Tuomitaan välb. fru Catharina Lilliesvan maksamaan velkansa Pätsiniemen Valborg Urbanusdotterille.
Akaan käräjät v. 1699: Valborg Urbansdotter i Pätsiniemi eller hennes man Lars Jacobsson skyldig til ryttare Matts Henricsson i Toijala by.
Akaan käräjät v. 1699: Valborg Urbansdotter i Pätsiniemi intet kunde bevisa det Chirstin Christersdotter nu boende i Vesilax, haar 1697 om wåhren för des giold aldeles til henne afstådt. Chirstins afledne man Eric Andersson i Rättöis intet mehra til Valborg Urbansdotter skyldig.
Ylimääräiset käräjät Akaan Riisikkalassa v. 1723: Jacob Henricssons i Pätsiniemi (svär) moder Valborg Urbarnusdotter beviste med framledne assessoren salig välbörde Eric Looschiölds den 12. mai 1698 utgifna häradsdoom, att välbörne fru Catharina Lilliebrun, då blifvit dömd til bemälte Walborg betala hennes tilstående giöld 13 tunnor spanmål capital med 2 åhr växt å 5 cappor åhrligen på 12 tunnor och 5 åhrs växt uppå en tunna jämte 24 daler rättegång expenser. Lilliebruns svärson giästgifvare Johan Andersson hwilken förtiden possisserar svärmoders rusthåld i Laukeela by. Johan Andersson och hans hustru Maria Magdalena Skarpenfelt. Walborg Urbansdotter samt hennes dotter Brita Mattsdotter.
   (äi) Urbanus Mattsson Nikkilä, Kokon Nikkilän isäntä 1633-1664, syntynyt noin 1610 Urjala,Kokko, kuollut noin 1665 Urjala,Kokko. Urbanus Mattsson i Kockois saa sakot Urjalan käräjillä v. 1635 40 daler, vastapuolena Gertrud Marcusdotter ibidem.

Vuoden 1675 läänintilien mukaan Urbanus Mattsonin puolesta ratsastaa poika Henric Urbanusson.
   (ää) Carin Henricsdotter, syntynyt noin 1620 Urjala, kuollut 20.11.1681 Urjala,Kokko.

Lapset:
1. Maria Mattsdotter Toivettula syntynyt 13.8.1689 Akaa,Pätsiniemi, kummit: Hr Eschillus Revalius, hr Johannes Wallenius, Matts Sigfridsson, Anna Wallenia, Helena Wallenia, och Sophia Johansdr i Toijala.
2. Henric Mattsson Toivettula , syntynyt 2.1.1692 Akaa,Pätsiniemi. Tauluun 19
3. Chirstin Mattsdotter Toivettula , syntynyt 22.6.1695 Akaa,Pätsiniemi,Rautala. Tauluun 20
4. Erich Mattsson Vähä-Huovila Rusthollari Rätön Vähä-Huovilassa, syntynyt 13.5.1699 Akaa,Toivettula, kuollut 21.2.1731 Akaa,Rättö,Huovila, kummit: mag Martinus Florinus, corp Erich Lindh, Lars Ericsson, Susanna Schilling, Catharina Edner. Akaan Rätön Vähä-Huovilan isäntä 1725-1731 .V. 1724-1731 rippikirjassa Eric Mattson bonde, yliviivattuna. Paikalla myös Lars ja Jacob Mattson yliviivattuna. Mainitaan myös SAY Saarioinen 1727-1731.
5. Joseph Mattsson Toivettula syntynyt 24.2.1701 Akaa,Toivettula, kummit: Lars Jacobsson, Erich Jacobsson, Jacob Henricsson, hru Susanna Schilling, hru Anna Wallenia, Anna Jörensdr och Beata Mårtensdr.
6. Johan Mattsson Toivettula , syntynyt 1704 Akaa,Toivettula. Tauluun 21
7. Matts Mattsson Vähä-Huovila , syntynyt 25.10.1705 Akaa,Toivettula. Tauluun 22
8. Jacob Mattsson Toivettula , syntynyt 3.10.1708 Akaa,Toivettula. Tauluun 23
9. Lars Mattsson Toivettula syntynyt 2.3.1711 Akaa,Toivettula, kuollut 27.4.1768 Akaa,Toivettula, kummit: Johan i ?, Lars i Toivettula, Jacob i Raudala, Arfvid i Rättöis, Christina Wallenia, Anna Jacobsdr, Chirstin Sigfridsdr. Mainitaan SAY Saarioinen Rättö 1729-1731 Lars bror.
Sääksmäen käräjät 12.12.1768 §93: afledne rusthållsonen Lars Mattsson ifrån Toivettula, afledne broder Henric Mattssons dotter rusthållarehustru Juliana Henricsdotter och syster Christina Mattsdotters omyndiga arfwingars förmyndare bonde Eric Mattsson Köyväri ifrån Toijala och stiuffader rusthållare Grels Mattsson ifrån Haanoja samt broder Matts Mattssons son rusthållare Johan Mattsson Huovila ifrån Rättöis, jämte Lars Mattssons broder borgare Jacob Mattsson ifrån Nådendal barn som äro omyndiga vägnar. Lars Mattssons äldsta broder Johan Mattsson ifrån Toivettula sin omyndiga son Eric och omyndiga dotter Margareta, Johan Mattssons myndiga söner Johan, Matts och Jacob.
10. Maria Mattsdotter Toivettula syntynyt 19.1.1714 Akaa,Toivettula, kuollut 9.6.1734 Akaa,Toivettula, kummit: Lars Jacobsson, Jacob Hindersson, Carl Andersson, Walborg Urbanidr, Maria Mattsdr, Anna Nisiidr, Chirstin Sigfridsdr.
| Alku |

Taulu 19
VI Henric Mattsson Toivettula, (Taulusta 18, isä Matts Toivettula) Rusthollari, syntynyt 2.1.1692 Akaa,Pätsiniemi, kuollut 4.5.1740 Akaa,Toivettula, kummit: Matts Urbanusson ifrån Kockois, Jöran Clemettsson ifrån Toijala, Eric Jacobsson ifrån Välkkilä, Elisabet Urbanusdotter. Akaan Toivettulan isäntä 1739-1740.
Perunkirjoitus 18.6.1748 Toivettula, framledne rusthållare Henric Mattsson, framledne första hustru Kaisa Mattsdotter, två döttrar Maria och Juliana, andra hustru Brita Bengtsdotter, son Johan Henricsson, dotter Lisa Henricsdotter, Maria Henricsdotter gift med bonde sonen Henric Ericsson, Juliana ogift, förmyndare broder Johan Mattsson ifrån Toivettula. Enka Brita Bengtsdotter gift med bonde Matts Mårtensson.

1. puoliso: Vihitty 18.6.1727 Pälkäne,Töyräniemi Catharina Mattsdotter Töyräniemi syntynyt 1703 Pälkäne,Töydänniemi, kuollut 4.3.1733 Akaa,Toivettula.
Puolison vanhempia:
   (i) Matts Henricsson Töyräniemi, Töyräniemen isäntä, kirkonisäntä, syntynyt 1657 Pälkäne,Toyräniemi, kuollut 29.9.1745 Pälkäne,Töyräniemi. Pälkäneen kirkontilit v. 1697: Niemis Matts bror med mindre båår kläda. Vihitty 1691 Kangasala.
   (ä) Carin Axelsdotter Tavela, syntynyt Kangasala, kuollut 1.5.1730 Pälkäne,Töyräniemi. Kuolintieto Pälkäneellä Niemis rusth. Wärdinnan sonsd:r Carin Axelsd:r Birckman.
   (ii) Henric Mattsson Töyräniemi, Pälkäneen Töyräniemen ratsutilallinen, kuollut 1682 Pälkäne,Töyräniemi.
   () Hebla, kuollut 1697 Pälkäne,Toyräniemi. Pälkäneen kirkontilit v. 1697: Niemi Matts moder under kyrkan med större båår kläda.
   (äi) Axel Hansson Tavela, syntynyt Kangasala,Tursola.
   (ää) Valborg Clasdotter, syntynyt Kangasala,Sorola.

2. puoliso: Vihitty 25.6.1734 Lempäälä Brita Bengtsdotter Laurila syntynyt 10.7.1713 Lempäälä,Alkula, kuollut 30.12.1781 Akaa,Saviniemi,Laatu, kummit: Pyhältö Heikkilä bonde Matts Sigfridsson med sin hru Kirstin Larsdotter.
Puolison vanhempia:
   (i) Bengt Bengtsson Laurila, Talollinen, syntynyt 1681 Lempäälä,Alkula,Laurila, kuollut 23.12.1766 Lempäälä,Alkula,Laurila. Lempäälän ja Vesilahden talvikäräjät 12.2.1750: bonden Bengt Bengtsson ifrån Alkula by och Lempäälä socken....des nu mehra framledne hustru Sophia Sigfridsdotter....söner Petter och Johan, döttrar Brita, Caisa och Anna...Britas man bonden Matts Mårtensson ifrån Ackas socken och Toivettula by, Caisas man Eric Stelling från Lempälä socken och Taipale by, Anna är omyndig, des förmyndare rusthållaren Matts Mattsson ifrån Pyhältö... (Sophian veljenpoika).
   (ä) Sophia Sigfridsdotter Heikkilä, syntynyt 1684 Lempäälä,Pyhältö, kuollut 21.5.1749 Lempäälä,Alkula,Laurila.
   (ii) Bengt Bengtsson Laurila, Laurilan vävy ja isäntä 1684-1710, syntynyt 1665, kuollut 23.12.1716 Lempäälä,Alkula,Laurila. Vesilahden ja Lempäälän käräjät v. 1724: Matts Johansson i Alkkula mot framledne Bengt Bengtsson i Alkkula och hans son Bengt Bengtsson. Bengt utfordrat Matts arf in hans omyndiga åhr ifrån Öyrä hemman och Ongimäki by.
   () Brita Mårtensdotter Laurila, syntynyt Lempäälä,Alkkula, kuollut jälkeen 1702 Lempäälä,Alkkula.
   (äi) Sigfrid Olofsson Heikkilä, Ratsumies, syntynyt Lempäälä,Pyhältö,Heikkilä. Heikkilän isäntä 1684-1704.
.
   (ää) Anna.
Akaan Toivettulan isäntä 1741-1742.
| Alku |

Taulu 20
VI Chirstin Mattsdotter Toivettula, (Taulusta 18, isä Matts Toivettula) syntynyt 22.6.1695 Akaa,Pätsiniemi,Rautala, kuollut 11.4.1731 Akaa,Haanoja, kummit: Corp Anders Israelsson, Lars Ericsson, Eric Jacobsson, Eric Cnutson, hru Anna Wallenia, Valborg Gustafsdr, Elisabeta Urbanidr, Anna Jörensdr, Britha Mattsdr.

Puoliso: Vihitty 28.10.1723 Akaa Eric Sigfridsson Voutila Kuudennusmies, talollinen, syntynyt 8.4.1704 Akaa,Haanoja, kuollut 12.9.1756 Akaa,Haanoja,Voutila, kummit: Mons Simon Greenberg, Johan Johansson i Tipuri, Eric Henricsson, Johan Ericsson, Henric Grelsson, Maria Ericsdr, Brita Henricsdr, Maria Andersdr, Brita Mårtensdr i Haanoja.
Puolison vanhempia:
   (i) Sigfrid Ericsson Rasila, Voutila, Kuudennusmies, talollinen, syntynyt 1656 Akaa,Haihunkoski, kuollut 19.12.1731 Akaa,Haanoja. Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1700-1726. SAY 1707 Sigfrid Ericsson, Lisa hru.
RK 1695-1699 hru Brita Michelsdr, Sigfrid Ericsson B., Lisbeta hru, Ingeborg Jöransdr, Bertil Henricsson rytt, Kirstin Sigfridsdr hru, Matts Simon son, Henric Grelsson dr, Jöran Cnutsson dr, Simon Henricsson dr, Jacob Henricsson dr, Julia Jespersdr, Anders Grelsson dr, Maria Mårtensdr piga, Maria Cnutsdr, Beata Michelsdr piga, Brita Nilsdr, Kirstin Påhlsdr gammal, Matts Bengtsson dr, Sara Henricsdr, Brita Mårtensdr piga, Scholaris i Haihunkoski, hru Lisa Bertilsdr fins i Tiura, Maria Andersdr piga, Raitin? fåxa or B. ers. l. ha dr, Lisa Bertilsdr rytt hru, Beata Carlsdr Mata?, Anna skrifvare enka, Kirstin dotter, Bertil Bertilsson, pag predikant et Sequent, Chirstin Bertilsdr piga.
RK 1700-1705 Sigfrid Ericsson, Liskin hru, Johan Ericsson i Hulttila, ?? Erich ? hru, Maria Andersdr i Heikkilä, Maria Michelsdr, Lisa Bertilsdr i Tyrisevä, Chirstin Sigfridsdr, Lars drg i Viiala, Carin Mattsdr, Brita Mårtensdr i Karela, Matts Simonsson, Michel Cnutsson i Rasila, Valborg Jöransdr piga i Lempois, Chirstin Mattsdr piga i Vuoltis, Cnut Mattsson i Sondula, Margareta Mattsdr, Simon Grelsson, Annica Mattsdr, ?? Ericsdr.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät 6.-7.3.1696: Vuolteen Henric Thomasson vaatii vanhoja saataviaan Haanojan edesmenneen Brita Michelsdotterin vävyltä Sigfrid Ericssonilta. Vihitty 4.6.1694 Akaa.
   (ä) Elisabet Grelsdotter Voutila, syntynyt 1667 Urjala, kuollut 14.5.1738 Akaa,Haanoja.
   (ii) Eric Sigfridsson Rasila, Haihunkosken Rasilan isäntä 1662-1682, syntynyt noin 1626 Akaa,Haihunkoski, kuollut 21.5.1696 Akaa,Haihunkoski. Akaan käräjät 18.3.1691: bonden i Haihunkoski Eric Sigfridsson, grannar Grels Thomasson och Gabriel Sigfridsson...mot kyrkoherden...

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10207489
.
   () Ingeborg Simonsdotter Isotalo, syntynyt 1631 Akaa,Kaulo, kuollut 7.11.1714 Akaa,Haihunkoski.
   (äi) Grels Sigfridsson Kaskas, Kruununvouti, talollinen, syntynyt noin 1640 Kalvola,Saviniemi, kuollut 1679 Akaa,Haanoja. Urjalan Urjalankylän Uotilassa vuonna 1669 befallningsman Grels Sigfridsson, Brita hustru. Uotilan isäntä 1669-74. Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1675-1683. SAY 1694 Brita hru enka, Lisa dotter.
Myös Akaan Sotkian Seppälän isäntä 1676-1681. Mainitaan sukunimellä Urjalan käräjillä 7.1.1669 cronobefallningsman wälförståndig Grels Sigfridsson Kaskas. Naulin isännät Henric Cnutsson ja Sigfrid Johansson rajariidassa vastapuoleenaan Jokihaaviston isäntä Gustaf Mattsson Rundh.
   (ää) Brita Michelsdotter, syntynyt 1647, kuollut 10.12.1695 Akaa,Haanoja. Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1684-1690.
Akaan käräjät v. 1696: aflende hustru Brita Michelsdotter i Haanoja (Voutila), des måg Sigfrid Ericsson. Velkaa til Henric Thomasson i Vuoltis (Kärävä).
Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1727-1756.

Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät 4.-9.4.1741 Akaan kirkkoherra Nils Malm anoo haltuunsa Akaan kirkossa olevaa hautaa joka jo 30 vuotta ollut avoinna Viialan studenten Alexander Florinilta ja rusthollari Eric Sigfridsson Voutilalta Haanojan kylästä.. rusthållare Eric Sigfridsson blifwit förestät om han äger någon rättighet til denna graf, påstod han att des förfäder warit ägare däraf och att den samma haar i anseende därtil honom genom arf efter dem tillfallit..Alexander Florin att hanej kan påstå, det han har någon ägande rätt därtil...annetaan Nils Malmille toinen lainhuuto em hautaan.

Akaan käräjät v. 1736: rusthållare Eric Sigfridsson ifrån Haanoja, svåger giästgifvare Matts Ericsson ifrån Toijala. Landbonde soldaten Jöran Andersson ifrån Järvihaavisto.

Akaan käräjät v. 1740: rusthållare Eric Sigfridsson ifrån Haanoja mot sin svåger rusthållare Henric Mattsson ifrån Toivettula, sin afledne hustru Kirstin Mattsdotters fadernes och mödernes arf.

Perunkirja 20.1.1757: Edesmenneen Haanojan Voutilan rusthollarin Eric Sigfridssonin jälkeen. Första hru Kirstin Mattsdotter joilla edesmennyt poika Johan Ericsson jolla tytär Lisa Johansdotter. Andra hru Anna Eskilsdotter joilla kolme poikaa Eric, Simon ja Matts ja tytär Brita Ericsdotter. Nykyinen vaimo leski Anna Mattsdotter joilla poika Carl Ericsson ja tytär Lisa Ericsdotter. Pojan Johan Ericssonin leski Kirstin Ericsdotter jonka alaikäisen tyttären Lisa edunvalvoja talollinen Eric Mattsson Köyväri Toijalasta. Poikien Simon, Matin ja tyttären Brita edunvalvoja heidän äitinsä veli Michel Henricsson Haanojalta. Poika Eric Ericssonin ja tyttärten Lisa ja Brita Ericsdotterin edunvalvoja perunkirjoituksen pitäjä korpraali Adam Reinhold Tammelander. Eric Sigfridsson saanut imission tilaan 26.6.1728 vanhempiensa jälkeen. Saatavia: augmentti talonpoika Elias Arvidssonilta Haudanniemen kylästä. Velkoja: talollinen Michel Henricsson Liitto (perintö), talollinen ja entinen kestikievarinpitäjä Matts Ericsson Köyväri ja vaimonsa Beata Sigfridsdotter (perintö), Eric Sigfridssonin edesmennyt sisar Maria Sigfridsdr ja tyttärensä Anna Johansdotter Toijalasta (perintö), Turun porvari Henric Henricsson Lindström jonka puolesta velipuolensa talollisenpoika Simon Henricsson Haanojalta (perintö), talollisenpoika Simon Henricsson Haanojalta, talollisenpoika Sigfrid Michelsson Haihunkoskelta (perintö), Voutilan rusthollin rakuuna Matts Nårdström palkka, Voutilan rusthollin reservirakuuna Thomas Thomasson 24 vuoden palkka, rusthollin poika Lars Mattsson Toivettulasta (perintö), talollinen Matts Mattsson Kakkali Toijalasta (perintö), reserviläinen Matts Ericsson Kaulosta, entinen rakuuna Anders Norgren Haanojalta velka Turun porvarille Jacob Simolinille (perintö), Turun porvari Carl Icalin, Eric Sigfridssonin lesken Anna Mattsdotterin äitipuoli leski Beata Påhlsdotter Salmen kylästä, renki Anders Mattsson Salmen kylästä. Allekirjoitukset på min afledne halfsyster Anna Eskilsdotters vägnar Michel Henricsson i Haanoja.

Akaan käräjät 31.3.-5.4.1740: rusthållare Eric Sigfridsson ifrån Haanoja, svåger rusthållare Henric Mattsson ifrån Toivettula, afledne hustru Kirstin Mattsdotter.

Sääksmäen käräjät 19.1.1758: framledne rusthållare Eric Sigfridssons omyndiga son Carl Ericsson, afledne son Johan Ericssons omyndiga dotter Lisa Johansdotter.

Akaan käräjät 31.3.1762 §42: herr sergeanten Adam Reinhold Tammelander som otagit sig för mynderskapet för framledne rusthållare Eric Sigfridssons ifrån Haanoja by omyndiga son och dotter Carl Ericsson och Lisa Ericsdotter nu vistas vid armen i Pommern, nu förmyndare bonden Matts Mattsson Kackali ifrån Toijala by.

Akaan käräjät 12.12.1764 §39: bonde sonen Eric Michelsson Liitto ifrån Haanoja, företrädde och androg att des 5 åhr afledne fader Michel Sigfridsson (=Henricsson) warit til förord med förmyndare för framledne rusthållaren Eric Sigfrisson Fougdilas ifrån samma by eftrlämnade omyndiga barn...har han låtit instämma bonde Sigfrid Michelsson Rasila ifrån Haihunkoski såsom warande Eric Sigfridssons syslinge och å orten närmaste skyldeman, at til förmyndare blefwa förordnad.

| Alku |

Taulu 21
VI Johan Mattsson Toivettula, (Taulusta 18, isä Matts Toivettula) Rusthollari, syntynyt 1704 Akaa,Toivettula, kuollut 23.8.1785 Akaa,Toivettula. Akaan Toivettulan isäntä 1739-1769.

Puoliso: Vihitty 14.6.1740 Akaa Margareta Mattsdotter Vilppula syntynyt 0.3.1716 Akaa,Poutala, kuollut 5.6.1763 Akaa,Toivettula.
Puolison vanhempia:
   (i) Matts Ericsson Vilppula, Talollinen, syntynyt 1675 Akaa,Poutala, kuollut 15.2.1756 Akaa,Poutala. Akaan Poutalan Vilppulan isäntänä 1705-1738.

Perunkirja 2.1.1750 Poutala Vilppula, rusthållare Matts Ericsson, hru Margareta Sigfridsdr, son Pähr Mattsson, tre döttrar Beata, Margareta och Lisa, Beata gift med rusthållare Pähr Johansson i Kurisniemi, Margareta med rusthållare Johan Mattsson i Toivettula, Lisa med rusthållare son Michel Michelsson i Poutala. Detta Philpula rusthållet ähr skatte och arf efter framledne föräldrar.

Urjalan käräjät 14.4.1756: rusthollari Pehr Mattssonin Poutalan kylästä hakemus. Talon periminen Matts Ericssonilta ja vaimoltaan Margareta Sigfridsdotterilta. Lapset poika Pehr Mattsson, kolme tytärtä Beata, Margareta ja Lisa. Beata är gift med rusthållaren i Kurisniemi Pehr Mattsson (myöhemmin Pehr Johansson), Margareta med rusthållaren i Toivettula Johan Mattsson, Lisa med rusthållaresonen Michel Michelsson ifrån Poutala. Myönnettiin 1. lainhuuto Pehr Mattsonille.

Urjalan käräjät 21.4.1757: rusthållare Pehr Mattsson ifrån Poutala, arfskifte efter fader Matts Ericsson. Vihitty 24.10.1699 Akaa,Nauli.
   (ä) Margareta Sigfridsdotter Sipilä, syntynyt 1680 Akaa,Nauli,Sipilä, kuollut 20.7.1755 Akaa,Poutala,Vilppula.
   (ii) Eric Pehrsson Vilppula, Talollinen, syntynyt 1643 Akaa,Poutala, kuollut 17.5.1708 Akaa,Poutala. Vilppulan ratsutilan isäntä 1680-1703 Akaan Poutalassa.
RK 1690-1694 Eric Peersson Bonde, Chirstin Caspersdr hru, Matts son 1680, Jöran son 1686, Margareta Sigfridsdr hru, Lisa dotter, Anders Peersson bondes broder, Nils Marcusson dr, Brita Bertilsdr pig, Beata dotter, Lisa dotter, Matts Eskels?son ryttare, Elsa? hru, Casper Sig? rytt, Lisa Jacobsdr hru.
RK 1695-1696 Eric Persson, Chirstin hru, Matts son, Jöran son, Beata dotter, Lisa dotter, Anders Peersson, Beata piga, Matts ryttare, Petronella hru, Niels Marcusson, Lisa Mattsdr fins i Poutala, Margareta Mattses hru, Valborg Jöransdr Anders hru, rytt döttrar killi ja kalli?, dito Chirstin, Caisa Mattsdr.
RK 1700-1712 Eric Peersson, Chirstin hru, Matts son, Margareta hru, Anders Peersson, Valborg hru, Jöran Ericsson, Mattsg. rytt i Mellola, Lisa Ericsdr, Chirstin Mattsdr i Mellola, Caisa Mattsdr, Lisa Jacobsdr, Lisa Mattsdr, Nils ryttare i fält, Ingre Ericsdr, Ingre Arvids?dr, Valborg Eliasdr i Jutila, Matts Andersson, Valborg piga, Anna Michelsdr.
RK 1706-1712 Erich Peersson, Chirstin hru, Matts son, Margareta hru, Anders Peersson, Valborg hru, Jöran Ericsson, Matts gl ryttare i Mellola, Lisa Ericsdr, Chirstin Mattsdr i Mellola, Lisa Jacobsdr, Lisa Mattsdr, Ingre Ericsdr, Valborg Eliasdr, Anna Michelsdr, Matts Andersson.
   () Christina Caspersdotter Rossi, syntynyt 1641 Akaa,Kuusjoki, kuollut 13.2.1732 Akaa,Poutala.
   (äi) Sigfrid Michelsson Laatu, Sipilä, Talollinen, syntynyt 1652 Akaa,Saviniemi, kuollut 21.3.1736 Akaa,Nauli,Sipilä. 1675-1678 Saviniemen Laadussa Mårten Michelssonin veljenä. Sipilän tilan isäntä 1680-1704 Akaan Naulissa.
RK 1695-1699 Sigfrid Michelsson, Brita hru, Michel son, Anna Jöransdr hru, Margareta barn, Brita barn, Sophia barn, Mårten barn, Juliana barn, Karin barn, Marcus Sigfridsson, JöranBertilsson drg, Lisa Thomasdr inhyses, Adam trumslag, Brita trumslagares hru, Simon ??, Elin Jacobsdr uti Erola, Mårten Sigfridsson, Valborg Thomasdr.
RK 1700-1705 Sigfrid Michelsson, Brita hru, Michel son, Anna hru, Sophia dotter dödh, Juliana dotter, Karin dotter, Mårten drg, Valborg Thomasdr i Vesilax skall stå, Ingre Eskilsdr, Ingre Simonsdr, Mårten Johansson.
RK 1706-1712 Sigfrid Michelsson, Brita Thomasdr hustru, Michel son, Anna Jöransdr hustru, Sophia dotter, Juliana dotter, Caisa dotter, Mårten drg, Ingre Eskesldr, Valborg Thomasdr, Ingre Simonsdr
RK 1723-1731 Michel, Anna hru, Eric son, Simon son, Petter son, Anna dotter, Mårten farbror?, Maria piga, Valborg piga, Elin Persdr, Sigfrid son, Brita piga, Maria piga, Chirstin hru, Brita piga, Anna piga, Maria piga, Sigfrid gammal man, Anna hru, Michel son, Valborg Andersdr, Elin Larsdr, Mattsd Dimberg soldat, Maria Simonsdr hru, Johan Dimberg soldat, Brita hru, Christina dotter, Bengt son.

Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1699: Matts Jacobsson i Pätsiniemi ostanut 7.12.1696 Toivettulan Grels Jöranssonila ja tämän äidiltä Elisabet Mårtensdotterilta. Grels Jöranssons broder Petter Jöransson. Osamaksuna on 2 tunnor spanmål toimitettu til Sigfrid Michelsson i Nauli. Vihitty noin 1679.
   (ää) Brita Thomasdotter Pauhari, syntynyt 1646 Urjala,Urjalankylä, kuollut 25.2.1722 Akaa,Nauli.
Perunkirja 9.9.1763 Akaa halfwa Toivettula rusthåll: enklingen Johan Mattsson, aflidne hustru Margareta Mattsdotter, fyra söner Johan, Matts, Eric och Jacob, en dotter Margareta, förmyndare moderbroder rusthållare Pähr Mattsson i Philppula. Detta halfwa Toivettula rusthåll är skatte och arf efter Johan Mattsson afledne föräldrar. Saatavia hos fältväbel Adam Reinhold Tammelander, hos capellan Gabriel Favorin, hos bonde Eric Gustafsson Iso-Palkki, hos rusthållare Abraham Jöransson Pennola, hos häradskrifware enka Christina Tammelin, hos bonde Eric Henricsson Rekunen ifrån Nahkiala.

Perunkirja 21.10.1780 Toivettula: rusthållare Johan Mattsson, afledne hru Margareta Mattsdr, fyra söner och en dotter, Johan, Matts, Eric och Jacob, dotter Margareta. Förmyndare rusthållare Carl Ericsson Foudila.

| Alku |

Taulu 22
VI Matts Mattsson Vähä-Huovila, (Taulusta 18, isä Matts Toivettula) Rusthollari Rätön Vähä-Huovilassa, syntynyt 25.10.1705 Akaa,Toivettula, kuollut 3.4.1777 Akaa,Rättö, kummit: Lars Ericsson, Lars Jacobsson, Nisius Jöransson, Jacob Henricsson, hru Anna Wallenia, Lisa Mattsdr. Akaan Rätön Vähä-Huovilan isäntä 1732-1756. Mainitaan SAY Saarioinen Rättö 1732 alkaen.

Puoliso: Vihitty 20.6.1732 Akaa,Varrasniemi Brita Jöransdotter Mustila Rusthollin tytär, syntynyt 21.9.1707 Akaa,Varrasniemi, kuollut 28.8.1763 Akaa,Rättö,Huovila, kummit: Anders Påhlsson, Mårten Henricsson, Jacob Henricsson, Lisa Isacsdr, Julia Henricsdr, Brita ??dr.
Puolison vanhempia:
   (i) Jöran Henricsson Mustila, Talollinen, syntynyt 1677 Akaa,Varrasniemi,Mustila, kuollut 14.12.1760 Akaa,Varrasniemi. Varrasniemen Mustilan isäntä 1707-1739. SAY 1707 Jöran Henricsson, Brita hru, Jacob bror, 1713 Eric bror. Vihitty 31.3.1704 Akaa,Nauli.
   (ä) Brita Sigfridsdotter Sipilä, syntynyt 1681 Akaa,Nauli, kuollut 6.1.1737 Akaa,Varrasniemi,Mustila.
   (ii) Henric Philipsson Mustila, Talollinen, syntynyt 1640 Akaa, kuollut 1.4.1710 Akaa,Varrasniemi,Mustila. Varrasniemen Mustilan isäntä 1687-1706. SAY 1694 Henric Philipsson, Beata hru.
RK 1695-1699 Henric Philipsson, Beata Jöransdr hru, Påhl Thomassondr, Matts Eskelsson dr, Maria Henricsdr, S.?? piga hustru, Brita Henricsdr piga Siuko, Carin Marcusdr inhyses kyrk.fat. svag i synet, Mårten Eskelsson gammal drg, Jöran Henricsson, Carin Henricsdr, Jacob Henricsson 1691, Eric Henricsson 1696, Karin Henricsdr gammal, Maria dotter Mårtens, Sigfrid Bdes Henrics son Margetas man, Johan Jöransson dr, Peer Pålsson dr ryttare, Peer Ericsson ryttare, Valborg Thomasdr hur, Jöran Mattsson rytt i Sondula Antila, Anna Mattsdr piga, Bertil Clemetsson herd, Brita Peersdr (Mårt.dr) Peer Valentinssons hru, Maria Mårtensdr, Maria Mattsdr.
RK 1700-1705 Henric Philipsson, Beata hru, Jören son, Brita hru, Sophia Henricsdr, Jacob son, Maria Thomasdr, Brita Henricsdr, Brita piga, Erich Henricsson, Lisa smed encka, Lisa Sigfridsdr, Beata piga, Maria Mattsdr, Michel drg, Brita Jöransdr.
Sääksmäen tuomikunta, perunkirjat 1737-1741 nro 103: Henric Eskilsson ostanut Mustilan Thomas Eskilssonilta 600 daler kopparmynt.
Perunkirja 14.12.1737 Varrasniemi Mustila: rusthållare Henric Eskilsson, afledne hustru Beata Jöransdr, son Jöran Henricsson, afledne broder Eric Henricsson, afledne syster Caisa Henricsdr, Eric Henricssons barns styffader Simon Sigfridsson och deras moder Maria Cnutsdr ifrån Haanoja, Caisa Henricsdotters barns förmyndare deras fader bonde och nämdeman Anders Påhlsson ifrån Sontula.
.
   () Beata Jöransdotter, syntynyt 1655 Akaa, kuollut 9.1.1732 Akaa,Varrasniemi. Kuolintieto: Varasniemi Mustila Gl. Värdin. Beata Henrics:dr? 75 år.
   (äi) Sigfrid Michelsson Laatu, Sipilä, Talollinen, syntynyt 1652 Akaa,Saviniemi, kuollut 21.3.1736 Akaa,Nauli,Sipilä. 1675-1678 Saviniemen Laadussa Mårten Michelssonin veljenä. Sipilän tilan isäntä 1680-1704 Akaan Naulissa.
RK 1695-1699 Sigfrid Michelsson, Brita hru, Michel son, Anna Jöransdr hru, Margareta barn, Brita barn, Sophia barn, Mårten barn, Juliana barn, Karin barn, Marcus Sigfridsson, JöranBertilsson drg, Lisa Thomasdr inhyses, Adam trumslag, Brita trumslagares hru, Simon ??, Elin Jacobsdr uti Erola, Mårten Sigfridsson, Valborg Thomasdr.
RK 1700-1705 Sigfrid Michelsson, Brita hru, Michel son, Anna hru, Sophia dotter dödh, Juliana dotter, Karin dotter, Mårten drg, Valborg Thomasdr i Vesilax skall stå, Ingre Eskilsdr, Ingre Simonsdr, Mårten Johansson.
RK 1706-1712 Sigfrid Michelsson, Brita Thomasdr hustru, Michel son, Anna Jöransdr hustru, Sophia dotter, Juliana dotter, Caisa dotter, Mårten drg, Ingre Eskesldr, Valborg Thomasdr, Ingre Simonsdr
RK 1723-1731 Michel, Anna hru, Eric son, Simon son, Petter son, Anna dotter, Mårten farbror?, Maria piga, Valborg piga, Elin Persdr, Sigfrid son, Brita piga, Maria piga, Chirstin hru, Brita piga, Anna piga, Maria piga, Sigfrid gammal man, Anna hru, Michel son, Valborg Andersdr, Elin Larsdr, Mattsd Dimberg soldat, Maria Simonsdr hru, Johan Dimberg soldat, Brita hru, Christina dotter, Bengt son.

Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1699: Matts Jacobsson i Pätsiniemi ostanut 7.12.1696 Toivettulan Grels Jöranssonila ja tämän äidiltä Elisabet Mårtensdotterilta. Grels Jöranssons broder Petter Jöransson. Osamaksuna on 2 tunnor spanmål toimitettu til Sigfrid Michelsson i Nauli. Vihitty noin 1679.
   (ää) Brita Thomasdotter Pauhari, syntynyt 1646 Urjala,Urjalankylä, kuollut 25.2.1722 Akaa,Nauli.
Varrasniemi Mustila v. 1724-1731 rippikirjassa Brita dotter, yliviivattuna. Mainitaan SAY Saarioinen Rättö 1732 alkaen.

Perunkirja 19.10.1763 Akaa Rättö Huovila: enklingen Matts Mattsson, aflidne hustru Brita Jöransdotter, tre söner Jacob, Johan och Matts, tre döttrar Lisa, Carin och Brita. Lisa gift med rusthållare Thomas Jöransson i Perälä, Carin gift med bondeson Michel Michelsson i Haihunkoski. Förmyndare moderbroder bonde Jacob Jöransson ifrån Kaulo. Thetta halfwa Huovila rusthåll är skatte. Saatavia hos hr Adam Reinhold Tammelander, hos bonde Jacob Mårtensson Kuitu ifrån Tyrisevä, hos landbo Arvid Ericsson ifrån Tiura, hos bonde Johan Jöransson Mulli ifrån Toijala, hos bonde Jacob Jacobsson Eerola ifrån Londila, hos skräddare Gustaf Laxeen ifrån Tiura. Allekirjoitukset Matts Mattsson ifrån Rättöis, Jacob Mattsson ifrån Rättöis, Johan Mattsson ifrån Rättöis, på min hru Lisa Mattsdotters vägnar Thomas Kihlman (omakätinen allekirjoitus), på min hru Carin Mattsdotters vägnar Michel Michelsson ifrån Haihunkoski, på min afledne systers omyndiga barns vägnar Jacob Jöransson ifrån Kaulo.

| Alku |

Taulu 23
VI Jacob Mattsson Toivettula, (Taulusta 18, isä Matts Toivettula) Lampuoti Ahlajärvellä, renki, paimen, porvari Naantalissa, syntynyt 3.10.1708 Akaa,Toivettula, kuollut 10.8.1760 Akaa,Sotkia, kummit: Erich ?? ifrån Toivettula, Jacob Rautala, Lisa Jöransdr, Brita Mattsdr. Mainitaan SAY Saarioinen Rättö 1727-1728 Jacob bror.

Naantalissa syntyneitä:
16.9.1739 17.9.1739 Jollis Jacob Mattss: Brita Matts:dr Elisabeth
*4.1.1741 4.1.1741 Jolli Bårg: Jac: Mattss: Brita Matts:dr Johannes. Muuttanut: Kalvolasta 1751 Ahlajärvi drengen Jacob Mattsson med des hustru Valborg och twänne små barn Maria och Anders flyttar sig til Ackas Sotkia.

Puoliso: Vihitty 26.10.1733 Akaa,Haudanniemi Valborg Samuelsdotter Heikkilä syntynyt 21.3.1708 Akaa,Haanoja,Heikkilä, kuollut 3.9.1787 Akaa,Sotkia, kummit: Sigfrid Ericsson, Eskil Olofsson, Jöran ryttare i Haanoja, Brita Michelsdr, Malin Grelsdr, Chirstin ??dr, Caisa Jöransdr alla i Haanoja.
Puolison vanhempia:
   (i) Samuel Henricsson Nikkilä, Heikkilä, Talollinen, lukkari, syntynyt 1665 Akaa,Savikoski?, kuollut 5.10.1729 Akaa,Haanoja,Heikkilä. Akaan Haanojan Heikkilän eli Nikkilän isäntä 1700-1726. SAY 1707 Samuel Henricsson, Brita hru. Savikosken Maijalassa 1694 drg Samuel hustrus broder.
RK 1696-1699 Samuel, Nils Mårtensson, Maria Henricsdr hru, Mårten Nilsson, Carl Nilsson, Beata Nilsdr, Malin Grelsdr hru, Margareta Mårtensdr, Matts Mårtensson rytt, Maria Frantzdr hru, Samuel Henricsson B., Beata Hansdr landmäters enka, Maria Henricsdr piga, Siukola, Maria Michelsdr, Margareta Mårtensdr hru Nilses syster, Beata Mårtensdr sold Matts Cnutssons hru p. 11, Cnut Grelsson Bdes hrus broder, sold Matts Cnuttsson, Thomas Henricsson bdes broder pag 33, Brita Henricsdr syster, Bertil skrifvares enka Anna, Kirstin Bertilsdr dr piga hoos Foudila, Brita Henricsdr Samuels syster.
RK 1700-1705 Samuel Henricsson, Maria, hru Malin Grelsdr, Margareta Mårtensdr i Savikoski, Thomas Henricsson, Maria Andersdr står, Brita piga, Sophai piga.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät v. 1725: drg Olof Nilsson ifrån Saaris, des fader Nils Mårtensson. Nils hemman Heikkilä i Haanoja by. Nuvarande åboen Eric Henricsson. Hemman varit år 1719 öde. Gamla klockaren Samuel Henricsson som år 1700 tagit hemman efter Nils Mårtensson.
. Vihitty 6.11.1704 Akaa,Haanoja.
   (ä) Brita Mårtensdotter Heikkilä, syntynyt 1673 Akaa,Haanoja,Heikkilä, kuollut 18.8.1713 Akaa,Haanoja.
   (ii) Henric Thomasson Vähätalo, syntynyt noin 1645 Urjala,Kamppari. Mainitaan v. 1663 alkaen Henric brorson. Katso äitipuolen Valborg Påhlsdotterin kohdalla olevat käräjämerkinnät. Tämä Henric Thomasson ei siis ole tähän merkittyjen lasten isä.

Urjalan käräjät 26.5.1699: Henric Henricsson ifrån Savikoski mot enkan Maria Henricsdotter derstädes, tiufnad.
.
   () N.N.
   (äi) Mårten Mattsson Heikkilä, Haanojan Heikkilän eli Nikkilän isäntä 1664-1678, syntynyt 1620 Akaa,Haanoja,Heikkilä.
   (ää) Brita.

| Alku |

Taulu 24
V Eric Jacobson Isotalo, Köyväri, (Taulusta 4, isä Jacob Isotalo) Kirkonisäntä, Köyvärin isäntä 1702-1726, syntynyt noin 1661 Urjala,Välkkilä,Isotalo, kuollut 29.9.1730 Akaa,Toijala,Köyväri. Kummina Pätsiniemen Rautalassa Matts Jacobsonin lapselle v. 1692 (Eric Jacobsson i Välckilä).
RK 1700-1705 Eric Jacobsson, Lisa hru, Anna Thomasdr piga, Caisa Clemetsdr, Beata piga i Kurisjärvi, Valborg Philipsdr, Maalin piga, Henric drg i präst., Lisa piga i Nahkiala, Maria piga, Brita piga, Jacob Ericsson, Maria piga.
RK 1723-1731 Eric bonde, Lisa moder, Matts bonde, Beata hru, Jacob broder, Eric broder, Maria dotter, Maria piga, Brita piga, Lisa piga, Maria piga, Gustaf drg, Maria piga, Anna piga, Matts son, Maria piga, Caisa Clemetsdr, Maria Jöransdr, Beata Pettersdr, Lena Jöransdr.
RK 1732-1740 Lisa moder, Matts bonde, Beata hru, Eric broder, Eric son, Maria dotter, Matts son, Maria piga, Lisa dotter, Lisa piga, Sophia piga, Brita dotter, Lisa gl piga, Beata svägerska, Matts Starck, Brita hru, Johan son, Maria dotter, Matts son.

Puoliso: Vihitty 29.5.1692 Akaa,Toijala Elisabet Jöransdotter Sipilä syntynyt noin 1668 Urjala,Laukeela, kuollut 15.2.1747 Akaa,Toijala,Köyväri.
Puolison vanhempia:
   (i) Jöran Clemetsson Köppi, Talollinen Laukeelan Keppilässä ja Toijalan Sipilässä, kirkonisäntä, syntynyt Urjala,Laukeela, kuollut 31.3.1707 Akaa,Toijala. Rästien tarkistus v. 1704 Laukeela Jöran Clemetsson, bor i Toijala der han köpt ett rusthåll och måste betala resten.

Toijalan Sipilän eli Köpin isäntä 1680-1701. Mainitaan lautamiehenä asuessaan vielä Urjalan Laukeelassa, merkitty Laukeelan Keppi(lä)än vuoteen 1678 saakka, 1680 alkaen isäntä veljensä Thomas Clemetsson.
RK 1695-1699 kyrkovärd Jöran Clemetsson, Lisa hru, Eric måg, Lisa hru, Beata sone hru, Johan son, Eric Rund corporal, Maria dotter, Kirstin dr Runds hru, Olof Jöransson ryttare, Matts Michelsson rytt, Beata Mårtensdr pag 91, Henric kyrkv. son, Maria Ifvarsdr piga, Valborg Thomasdr gammal inhyses, Maria Jöransdr liiten, Eric Peersson 1680, Malin Andersdr, Marta Antonsdr p. 131, ??, ??, Valborg Mårt??, Lisa Carlsdr sone hru, Valborg Philipsdr, Lisa Jespersdr, Malin Larsdr.
RK 1700-1705 Jöran Clemetsson, Lisa hru, Johan son, Lisa hru, Valborg Philipsdr, Maria piga, Tysk Brita inhyses, Maalin piga, Matts drg, Maria hru, Maria Henrics, Anna Clasdr, Valborg Zachrisdr p., Eric Johansson, Brita Simonsdr, ?? Johansson.
RK 1723-1731 Johan bonde, Lisa hru, Eric son, Carl son, Jacob son, Maria dotter, Brita dotter, Maria Erics hru, Lisa Carls hru, Henric ryttare, Caisa hru, Valborg Mattsdr,Juliana Johansdr, Maria Jöransdr (Påvelsdr), Maria Jacobs hru.
RK 1732-1740 Johan bonde, Lisa hru, Eric son, Maria hru, Brita dotter, Jacob son, Anna piga, Maria piga, Anders pojke, Caisa flicka, Simon drgpojke, Brita piga, Anna Larsdr, Eric drg, Brita piga, Henric drgpojke, Chirstin flicka, H. Silfverberg vide pag 92, Mongoi Brita, Maria dotter.
   (ä) Lisa.
   (ii) Clemet Mattsson Keppilä, Talollinen Laukeelan Keppilässä, syntynyt Urjala,Laukeela. Isäntänä 1650-1674.
Etelä-Suomen laamanninkäräjät 1.3.1680: Clemets Mattsson i Laukeela och son Jöran Clemettsson, vitnare länsman Jacob Clemetsson, min kärä svärfader assessoren höfachtad hr Johan Wassenius.
   () Valborg Eskilsdotter.

Lapset:
1. Michel Ericsson Köyväri syntynyt 30.7.1693 Akaa,Toijala, kuollut 18.6.1694 Akaa,Toijala, kummit: Lars Ericsson i Rättöis, Matts Jacobsson, Matts klåckare, hru Anna Wallenia, Maria Jöransdr i Toijala.
2. Matts Ericsson Köyväri , syntynyt 17.9.1695 Akaa,Toijala. Tauluun 25
3. Jacob Ericsson Åman Lukkari, syntynyt 1698 Akaa,Toijala, kuollut 20.3.1763 Akaa,Kylmäkoski. Akaan käräjät v. 1726: klåckare Jacob Ericsson ifrån Toijala mot Matts Larsson ifrån Pätsiniemi vägnar upsyningsman Otto Pajeng.
Akaan käräjät v. 1723: Kärande Matts Jacobsson ifrån Toivettula, vittnare Jacob Ericsson ifrån Toijala som ähr kärandes brorson.
4. Henric Ericsson Köyväri syntynyt 3.1.1704 Akaa,Toijala, kummit: Henricus Achseen, Mårten Mårtensson, Johan Jöransson, Michael Ambrosii, hru Anna Wallenia, Beata? Simonsdr, Walborg Jöransdr, Anna Thomasdr.
5. Elisabet Ericsdotter Köyväri syntynyt 29.12.1708 Akaa,Toijala, kuollut 14.2.1709 Akaa,Toijala, kummit: hr Johan Wallenius, ??, Johan Jöransson, ??.
6. Eric Ericsson Köyväri , syntynyt 3.2.1712 Akaa,Toijala. Tauluun 26
| Alku |

Taulu 25
VI Matts Ericsson Köyväri, (Taulusta 24, isä Eric Köyväri) Talollinen, majatalonpitäjä, syntynyt 17.9.1695 Akaa,Toijala, kuollut 28.8.1763 Akaa,Toijala, kummit: Lars Ericsson, Lars Jacobsson, Johan Jöransson, Brita Simonsdr, Beata Ericsdr, Kirstin Jöransdr. Toijalan Köyvärin isäntä 1727-1741. Lasten kummeine kahteen kertaan Sääksmäen Kyän Fredric Mattsson ja myös ens. vaimonsa äiti Beata Ichtydia.

Akaan käräjät v. 1731: Tuomitaan Toijalan kestikievarinpitäjä Matts Ericsson ja veljensä lukkari Jacob Ericsson Åman maksamaan Kärjenniemen talollisenpoika Anders Carlssonin saatavat.

Akaan käräjät 31.3.-5.4.1740: giästgifvare Matts Ericsson ifrån Toijala, des moder enka Lisa Jöransdotter ifrån samma by, Om Augisti i Stocholm afledne broder drg Eric Ericssons qvarlåtenskap.

Perunkirja 10.10.1763 Toijala Köyväri: bonde och giästgifvare Matts Ericsson död, enka Beata Sigfridsdr, fyra söner Eric, Matts, Henric och Johan, fem döttrar Maria, Lisa, Brita, Beata och Karin. Maria gift med rusthållare Mårten Mårtensson i Pöyhölä, Lisa gift med bonde Jacob Jöransson i Kaulo, Brita gift med smed Matts Michelsson i Sondula. Förmyndare Johan Henricsson Skottila. Köyväri hemman är skatte.

Puoliso: Vihitty 5.10.1717 Akaa,Haanoja Beata Sigfridsdotter Voutila syntynyt 1699 Akaa,Haanoja, kuollut 16.6.1768 Akaa,Toijala.
Puolison vanhempia:
   (i) Sigfrid Ericsson Rasila, Voutila, Kuudennusmies, talollinen, syntynyt 1656 Akaa,Haihunkoski, kuollut 19.12.1731 Akaa,Haanoja. Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1700-1726. SAY 1707 Sigfrid Ericsson, Lisa hru.
RK 1695-1699 hru Brita Michelsdr, Sigfrid Ericsson B., Lisbeta hru, Ingeborg Jöransdr, Bertil Henricsson rytt, Kirstin Sigfridsdr hru, Matts Simon son, Henric Grelsson dr, Jöran Cnutsson dr, Simon Henricsson dr, Jacob Henricsson dr, Julia Jespersdr, Anders Grelsson dr, Maria Mårtensdr piga, Maria Cnutsdr, Beata Michelsdr piga, Brita Nilsdr, Kirstin Påhlsdr gammal, Matts Bengtsson dr, Sara Henricsdr, Brita Mårtensdr piga, Scholaris i Haihunkoski, hru Lisa Bertilsdr fins i Tiura, Maria Andersdr piga, Raitin? fåxa or B. ers. l. ha dr, Lisa Bertilsdr rytt hru, Beata Carlsdr Mata?, Anna skrifvare enka, Kirstin dotter, Bertil Bertilsson, pag predikant et Sequent, Chirstin Bertilsdr piga.
RK 1700-1705 Sigfrid Ericsson, Liskin hru, Johan Ericsson i Hulttila, ?? Erich ? hru, Maria Andersdr i Heikkilä, Maria Michelsdr, Lisa Bertilsdr i Tyrisevä, Chirstin Sigfridsdr, Lars drg i Viiala, Carin Mattsdr, Brita Mårtensdr i Karela, Matts Simonsson, Michel Cnutsson i Rasila, Valborg Jöransdr piga i Lempois, Chirstin Mattsdr piga i Vuoltis, Cnut Mattsson i Sondula, Margareta Mattsdr, Simon Grelsson, Annica Mattsdr, ?? Ericsdr.
Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät 6.-7.3.1696: Vuolteen Henric Thomasson vaatii vanhoja saataviaan Haanojan edesmenneen Brita Michelsdotterin vävyltä Sigfrid Ericssonilta. Vihitty 4.6.1694 Akaa.
   (ä) Elisabet Grelsdotter Voutila, syntynyt 1667 Urjala, kuollut 14.5.1738 Akaa,Haanoja.
   (ii) Eric Sigfridsson Rasila, Haihunkosken Rasilan isäntä 1662-1682, syntynyt noin 1626 Akaa,Haihunkoski, kuollut 21.5.1696 Akaa,Haihunkoski. Akaan käräjät 18.3.1691: bonden i Haihunkoski Eric Sigfridsson, grannar Grels Thomasson och Gabriel Sigfridsson...mot kyrkoherden...

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10207489
.
   () Ingeborg Simonsdotter Isotalo, syntynyt 1631 Akaa,Kaulo, kuollut 7.11.1714 Akaa,Haihunkoski.
   (äi) Grels Sigfridsson Kaskas, Kruununvouti, talollinen, syntynyt noin 1640 Kalvola,Saviniemi, kuollut 1679 Akaa,Haanoja. Urjalan Urjalankylän Uotilassa vuonna 1669 befallningsman Grels Sigfridsson, Brita hustru. Uotilan isäntä 1669-74. Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1675-1683. SAY 1694 Brita hru enka, Lisa dotter.
Myös Akaan Sotkian Seppälän isäntä 1676-1681. Mainitaan sukunimellä Urjalan käräjillä 7.1.1669 cronobefallningsman wälförståndig Grels Sigfridsson Kaskas. Naulin isännät Henric Cnutsson ja Sigfrid Johansson rajariidassa vastapuoleenaan Jokihaaviston isäntä Gustaf Mattsson Rundh.
   (ää) Brita Michelsdotter, syntynyt 1647, kuollut 10.12.1695 Akaa,Haanoja. Akaan Haanojan Voutilan isäntä 1684-1690.
Akaan käräjät v. 1696: aflende hustru Brita Michelsdotter i Haanoja (Voutila), des måg Sigfrid Ericsson. Velkaa til Henric Thomasson i Vuoltis (Kärävä).

| Alku |

Taulu 26
VI Eric Ericsson Köyväri, (Taulusta 24, isä Eric Köyväri) Renki, syntynyt 3.2.1712 Akaa,Toijala, kuollut 8.1739 Tukholma, kummit: Johan Köppi, Mårtensson Henrich Skotti, Josephus Johannis, Matts Bengtsson, Maria Wallenia, Brita Simonsdr, Caisa Thomasdr. Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan käräjät 21.-24.10.1735: ogift bondeson Eric Ericsson i Toijala, ogift qvinnoperson Lena Jöransdotter i Toijala, broder bonde Matts Ericsson i Toijala.

Vihkimättä: Helena Carlsdotter

| Alku |

Taulu 27
II Lars Olofsson Isotalo, (Taulusta 1, isä Olof Välkki) Huovilan isäntä 1603-1645, syntynyt noin 1550 Urjala,Välkkilä. Vuonna 1609 ryttare är på tog ja 1610 Lars Olofsson ryttare.
Hakolax vuonna 1615 Lars Olofsson, 1 bror.
Vuonna 1630 Lars Olofsson bonde, gammal ryttare, Thomas Olofsson broderson, Grels tienar ridher uth. ja Frans Thomasson.
.

Puoliso: Malin

| Alku |

Taulu 28
II Matts Olofsson Isotalo, (Taulusta 1, isä Olof Välkki) Huovilasta erotetun osan isäntä 1607-1638, syntynyt noin 1560 Urjala,Välkkilä. Hakolax vuonna 1610 Matts Olofsson, 1 hru, 1 son ha 1615 Matts Olofsson, 1 son, 1 sonehustru.
Vuonna 1630 Matts Olofsson fader, gammal och uthlefwad, Mårten Mattsson bonde.
Vuonna 1636 Matts Olofssonin talo liitetään takaisin Huovilaan, uptagit och betalar 2 åhrs skatt för bördsrätt til bakas.
Maakirjassa 1/3 mantal 1/2 öre myöhemmin 3/4 öre.
Talo 1628 ryttarehemman Erik Henrikssons ryttare under Åke Tåtts.
.

Puoliso: N.N.

Lapset:
1. Mårten Mattsson Isotalo Isäntä 1630-1638, syntynyt Urjala,Välkkilä. Vuonna 1630 Matts Olofsson fader gammal och uthlefwar, Mårten Mattsson bonde.
| Alku | Paluu |