Simon Persson Ruuth (1608)

Birth1608 Sääksmäki
Death1680 Sääksmäki
ProfessionRatsumestari
FatherPer Olofsson Ruuth
MotherChirstin Johansdotter Stjernkors
Partner Margaretha Göransdotter Nötebom (1620)
Child 1Peter Simonsson Ruthenhjelm
Child 2Annika Simonsdotter Ruthenhjelm (1633)
Child 3Göran Simonsson Ruthenhjelm (1640)
Child 4Christina Simonsdotter Ruthenhjelm (1640)
Child 5Israel Simonsson Ruthenhjelm (1650)
Child 6Sofia Simonsdotter Ruthenhjelm (1655)
Child 7Lisken Simonsdotter Ruthenhjelm (1660)
RemarksRatsumestari 1664-. Mainitaan Rapolassa 1620. Ratsumies 1628 Otto Yxkullin komppaniassa. Vänrikki 1634- , kornetti 1648- , ratsumestari 1664- . Sai Voipaalan vapaatilakseen 1674 Noorköpingin päätöksellä.
Kuningas Kustaa 11 Aadolf myönsi 18.1.1626 ja 11.7.1628 Per Olofinpoika Ruuthille ja tämän puolisolle heidän Rapolassa ja Voipaalassa sijainneille tiloilleen elinikäisen verovapauden. Timilä, tai tarkemmin sanoen 9 äyrinmaata Rapolassa kuului äidinperintönä Simon Perinpojalle. Tästä huolimatta ja vastoin maanlakia Per Ruuth oli uudelleen avioituessaan antanut Rapolassa sijainneet 17 äyrinmaan tilukset eli Timilän huomenlahjaksi uudelle puolisolleen. Omien sanojensa mukaan Simon Perinpoika ei kuuliaisena poikana asettunut isänsä tahtoa vastaan vaan vaati Rapolaa takaisin itselleen vasta isän kuoltua.
Uudelleen avioitunut Per Olofinpoika oli halunnut turvata myös toisesta avioliitosta syntyneiden lasten tulevaisuuden. Siksi hän oli ehdottanut, että Simon vaihtaisi 9 äyrinmaan osuutensa Timilästä 8 äyrinmaan tilaan, jonka isä oli Luhtialasta ostanut sisareltaan. Tämä aie ei toteutunut isän elinaikana vaan Simon pysyi Timilän haltijana. Per Ruuthin kuoltua vuonna 1643, hänen leskensä Margareta Bock otti tilanpidon Rapolassa omiin käsiinsä. Simon Perinpoika joutui tyytymään pelkkään Voipaalaan. Luhtialan tilukset siirtyivät lopulta Per Ruuthin ja Margareta Bockin pojille Carl ja Jören Perinpoika Ruuthille.
Varsin pian Per Olofinpojan kuoleman jälkeen hänen leskensä Margareta Bock alkoi suunnitella uutta avioliittoa. Se olisi kuitenkin evännyt hänelle Per Olofinpojan puolisona myönnetyn elinikäisen verovapauden Timilässä. Turvatakseen tulevaisuutensa Margareta Bock lähti myöhään syksyllä 1646 Tukholmaan. Marraskuussa hän onnistui yhä Per Olofinpojan 'murheellisena ja kohtalon kaltoin koettelemana leskenä' saamaan kuningatar Kristiinalta vahvistuksen elinikäiselle verovapaudella Rapolassa sijainneille tiluksilleen.
Margareta Bock sai vahvistuksen verovapaudelleen viime tipassa, sillä hän odotti jo lasta silloiselle kihlatulleen ja tulevalle puolisolleen Anders Knutinpoika Paltheniukselle. Vaikeita kelioloja uhmaten Margareta palasi pian Tukholmasta takaisin ja jo helmikuun 7. päivänä 1647 hän astui uuteen avioon. Vain seitsemää viikkoa myöhemmin Rapolassa nautittiin perinteisen tavan mukaan olutta (ru. barnsöl) nuorenparin esikoisen kunniaksi.
Lain mukaan Margareta ja Anders olivat syyllistyneet salavuoteuteen, mikä oli rangaistava teko. Perintöriitojen kiukustuttama Simon Perinpoika Ruuth veikin äitipuolensa salavuoteusrikoksen käräjien tuomittavaksi. Siveellisyysrikoksensa vuoksi Anders Palthenius tuomittiin maksamaan piispalle kolmen markan sakko. Koska salavuoteus oli tapahtunut kihlatun kanssa, sai lapsi täyden perintöoikeuden. Ennen kuin seuraamme Rapolan historiaa Paltheniusten aikana on syytä palata Simon Perinpoika Ruuthin vaiheisiin.
PERINTÖNSÄ MENETTÄNYT RATSUMESTARI
Sodat kuuluivat 1600-luvulla suurvalta-Ruotsin arkeen. Rauhan vuosia oli vähän. Pitkällisissä sodissa kului myös Simon Perinpoika Ruuthin elämä. Hän ehti 1620-luvun lopulla ratsumiehenä saada tulikasteensa Puolansodassa. Kun Ruotsi liittyi mukaan kolmikymmenvuotiseen sotaan, Simon Perinpoika oli mukana aluksi katselmuskirjurina ja vuodesta 1634 alkaen vänrikkinä. Saksassa käytyjen pitkällisten sotaretkien kuluessa hän ehti sekä joutua sotavankeuteen että haavoittua vakavasti. Simon Perinpojan ansioiden ja koettelemusten vuoksi kuningatar Kristiina myönsi luutnantiksi ylenneelle soturille 11.7.1645 verovapauden yhteen tilaan Voipaalassa.
Simon Ruuth avioitui 1630-luvun lopulla Urjalan Honkolan isännän luutnantti Jören Nöthebomin tyttären Marian kanssa. Äitinsä Elisabeth Berkholst von der Frensen puolelta tytär oli saksalaista aatelia. Pariskunta lienee noin vuonna 1639 asettunut Rapolaan, sillä tuolloin yli puolet Timilästä siirtyi lampuotien viljelyksestä Simonin omiin nimiin. Vuotta myöhemmin he saivat pojan, joka nimettiin äidin isän mukaan Jöreniksi.
Sota Saksassa, päättyi vuonna 1648. Erään tiedon mukaan Simon Ruuth palveli tuolloin ratsuväen kornettina. Entistä alempi sotilasarvo johtunee sodan päättymisen aiheuttamista sotaväen supistuksista. Viimeistään vuonna 1652 Simon Ruuth oli jälleen luutnantti. Kun Puolan sota alkoi vuonna 1655, Simon Perinpoika Ruuth oli ehtinyt vakiinnuttaa asemansa Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväkirykmentin upseeriston joukossa. Sodan alussa hän palveli Henric von Kurtzellin komppanian luutnanttina. Simonin ohella saman rykmentin toisessa komppaniassa palvelivat hänen nuoremmat veljensä Jören ja Carl Perinpoika,jotka olivat perineet isänsä Per Ruuthin syntymäkodin Vanajan Luhtialassa.
Puolan sota koetteli ankarasti ratsuväkeä. Tappiot olivat suuria. Simon Perinpojan komppanian ratsumiehiä menehtyi vuoden 1655 lopulla Liivinmaalla, seuraavan vuoden helmikuussa Samotskissa, maaliskuussa Jaroslavissa, huhtikuussa Varsovassa ja Thornissa, toukokuussa Posenissa, kesäkuussa jälleen Varsovassa jne. Krakovan taistelu koitui monen kohtaloksi. Thornin edustalla kaatuneiden joukossa oli myös Jören Perinpoika Runth.
Puolasta sota siirtyi Tanskaan. Hämäläisen ratsuväen tappiot kasvoivat vuonna 1658 Jyllannissa ja seuraavana keväänä Kööpenhaminan edustalla. Kööpenhaminan taisteluiden aikana, huhtikuussa 1659 pitkään ratsumiehenä palvellut Carl Perinpoika (Ruuth) ylennettiin korpraaliksi. Samana vuonna Simon Perinpoika yleni ratsumestariksi saaden oman komppanian komentoonsa. Yksikön määrävahvuus oli 125 ratsua, mutta tappiot olivat tuntuvasti harventaneet rivejä. Esimerkiksi Simon Perinpojan komppaniassa oli vuonna 1660 jäljellä enää kolmekymmentä tavallista ratsumiestä. Ratsumestari Ruuthin ansioiden vuoksi kuninkaallinen majesteetti myönsi hänelle 6.7.1664 säterivapauden Voipaalan Johannisbergin kartanoon. Simon Ruuth saattoi kartanonsa hyvään kuntoon, sillä pian hänen kuolemansa jälkeen tehdyssä säterintarkastuksessa todettiin, että siinä oli hienot rakennukset.
Simon Perinpoika Ruuth jatkoi palvelustaan ratsumestarina aina uuden Tanskan sodan kynnykselle asti. Vielä keväällä 1674 eli vähän ennen kuolemaansa hän vastasi komppaniastaan. Suurvalta-ajan upseerien virkaikää pidensi kehittymätön eläkejärjestelmä. Palkkatulot olivat tärkeitä etenkin niille upseereille, joilla ei ollut suurta maaomaisuutta turvaamassa heidän toimeentuloaan. Siksi monet upseerit pysyivät virassaan pitkään. Esimerkiksi Simon Ruuth palveli ratsain vielä noin 60-vuotiaana.
Koko ikänsä Simon Perinpoika Ruuth yritti saada äitipuolensa haltuun siirtyneen Rapolan Timilän takaisin haltuunsa. Vaikka Timilä oli siirtynyt Margareta Bockille lainvastaisesti, ei Simon pystynyt puolustamaan oikeuksiaan Rapolassa. Katkeroituneen Simonin mukaan äitipuoli olisi anastanut Voipaalankin ellei kuningatar Kristiina olisi vuonna 1645 ehtinyt lahjoittaa puolta Voipaalan tiluksista Simonille. Vaikka riita Per Ruuthin perinnöstä oli ratkaistu Turun hovioikeudessa vuonna 1647, ei Simon Perinpoika menettänyt toivoaan. Vielä 1660 - 1670-luvulla reduktiokollegiolle osoittamissaan kirjeissä Simon Ruuth muistutti kuinka hän nuoruudessaan oli itse hoitanut Rapolaa. Simonin mukaan äitipuoli oli sittemmin antanut rakennusten rappeutua, aitojen kaatua, peltojen kasvaa umpeen ja niittyjen metsittyä. Äitipuoli ei ollut edes pystynyt huolehtimaan ratsumiehen asianmukaisesta varustamisesta. Kaiken tämän perusteella Simon esitti, että Rapolan Timilä palautettaisiin hänen haltuunsa. Toive oli turha: kuningattaren Simonin äitipuolelle myöntämää läänitystä ei kukaan tohtinut kumota. Timilä oli ja pysyi Margareta Bockin käsissä.
Rapolan Timilän omistaja 1620-1645.