Per Olofsson Ruuth

Death1643 Sääksmäki
ProfessionVouti, muonamestari, käskynhaltija
FatherOlof Andersson
MotherMargareta Simonsdotter
Partner Chirstin Johansdotter Stjernkors
Partner 2Margareta Thomasdotter Bock
Child 1Eskil Persson Ruuth
Child 2Christer Persson Ruuth
Child 3Johan Persson Ruuth
Child 4Göran Persson Ruuth
Child 5Per Persson Ruuth
Child 6Sophia Persdotter Ruuth
Child 7Christoffer Persson Ruuth
Child 8Margareta Persdotter Ruuth
Child 9Simon Persson Ruuth (1608)
Child 10Carl Persson Ruuth (1621)
RemarksOli ensimmäinen joka käytti vuodesta 1622 sukunimeä Ruuth. - Kirjuri Harvialan Kartanossa, tuli Sääksmäen Voipaalan ratsumieheki 1609- , nimismies Sääksmäellä 1614- , vuoti Maskun kihlakunnassa 1615- . Otti osaa Puolan sotaan 1626-1638, muonamestari Dirschaussa 1628- , käskynhaltija Karhusissa Liivinmaalla 1633- . Salpietari-keittiön inspehtoori Hattulassa 1638-1639. Haudattu 1643 Sääksmäen kirkkoon.

Georg Haggren: Valkeakosken Rapola (2001):
Per Olofinpoika Ruuthin syntyperää selvitettiin Akaan, Sääksmäen ja Kalvolan kesäkäräjillä 9 - 11.6.1684. Tällöin majuri Jören Ruthenhjelm pyysi vahvistusta tiedoille omasta ja sukunsa alkuperästä. Lautamiehistö todisti tuolloin, että Jörenin isänisän isänisä oli itägöötanmaalainen ratsumies Mats Larsinpoika, joka saapui vanhan Venäjän sodan aikaan Suomeen ja nai täällä talontyttären Vanajan Luhtialasta. Perimätiedon mukaan Matsin poika Olof oli puolestaan ratsumies Puolan sodassa ja avioitui Pälkäneen Suotaalasta kotoisin olleen Margareta Simonintyttären kanssa. Olofin poika Per oli aluksi kartanonkirjurina Harvialassa edeten sitten kruununvoudiksi ja veromestariksi Preussin Pirsenissä. Per Olofinpoika oli 'nuorella iällä' avioitunut Johan Timinpojan tyttären kanssa. Sekä Voipaala että Rapola olivat Chirstin Johanintyttären perintötiluksia. Käräjät vahvistivat, että tilat olivat majurin äidinperintöä, joka oli suvussa'ikimuistoisista ajoista asti siirtynyt polvelta toiselle'.
Pääpiirteissään sukutraditio pitää paikkansa, mutta unohtaa yhden sukupolven. Edellä mainittu Olof Matsinpoika olikin todellisuudessa Olof Andersinpoika, jonka isä oli vuoden 1571 hopeaveroluetteloiden mukaan Israel ja Timoteus Pauluksenpojan jälkeen Sääksmäen kihlakunnan rikkain talollinen, Anders Matsinpoika Mäskälän Luhtialasta. Hän palveli aluksi huovina Hämeenlinnassa, sittemmin kihlakunnanvoutina Hauhon jaYlisessäkihlakunnassa sekävuosina 1574 -1581 Israel Pauluksenpojan (Särkilahti) jälkeen Sääksmäellä. Anders Matsinpoika oli ajoittain myös Hämeen linnan alikäskynhaltijana. Olof Andersinpoika palveli puolestaan Johan Timinpojan ja Mats Hallsin tavoin Suomalaisessa ratsulippueessa 1580-luvulta noin vuoteen 1620. Per Olofinpojan ja Chirstin Johanintyttären avioituessa viimeistään vuonna 1609 yhdistyi kaksi Hämeen merkittävimpiin kuulunutta sukua. Samalla alkoi Ruuthien isännyys Sääksmäen kirkon seudulla.
Per Olofinpojan ja Kirstin (Chirstin) Johanintyttären avioliitto oli aluksi lapseton. Vuoden 1612 laamanninkäräjillä vahvistettiin heidän tämän vuoksi tekemänsä keskinäinen sopimus, joka turvasi mahdollisesti leskeytyvän puolison tulevaisuuden. Sopimuksen mukaan toinen puolisoista perisi toisen sekä irtaimen että kiinteän omaisuuden ja saisi sitten testamentata sen sopivaksi katsomalleen henkilölle. Pian tämän jälkeen perheeseen syntyi ainakin kaksi, mahdollisesti jopa viisi poikaa.
Kun Per Olofinpoika Ruuthista oli tullut vävy Voipaalaan, hän palveli ainakin vuosien 1609 -1611 ajan talon ratsumiehenä. Vuonna 1613 hän oli edennyt ratsuväen valiojoukko-osastoon: hänestä oli tullut herttua Karl Filipin johtaman henkirykmentin drabantti. Per Olofinpojan kartanokirjurina keräämä kokemus edesauttoi häntä hänen urallaan, joka polveili sotapalveluksen ja siviilihallinnon välillä. Vuonna 1614 hänestä oli tullut Sääksmäen nimismies ja jo vuotta myöhemmin Maskun kihlakunnan kruununvouti. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Sääksmäen alisen kihlakunnan voudiksi.
Kihlakunnanvoudit eivät 1600?luvun alussa yleensä toimineet pitkään virassaan. Kruunu pelkäsi, että yhteen virkaan juurtuminen tarjosi voudille houkuttelevan mahdollisuuden väärinkäytöksiin. Monesti vouti hoiti virkaansa vain yhden vuoden kuten Per Ruuthkin Maskussa. Päätellen siitä, että Per Ruuth pysyi Sääksmäen alisen kihlakunnan voutina seitsemän vuotta eli vuoteen 1623 asti, hoiti hän kunnialla työnsä. Toisaalta voudin tehtäviin kykenevistä miehistä oli pulaa ja kruunu joutuikin monesti tyytymään miehiin, joita kohtaan tunnettiin epäluuloa. Kruununvouti vastasi kihlakunnan veronkannosta, mutta oli samalla kruunun hallinnollinen edustaja toimialueellaan. Hän toimitti paikallisia verovaroja kruunun tarpeisiin kuten sotaväen, linnojen ja kuninkaankartanoiden käyttöön. Vaikka Sääksmäki oli etäällä rannikosta, avusti Per Ruuth jopa laivaston huollossa. Vouti huolehti kruunun käskyjen noudattamisesta. Yhdessä kihlakunnantuomarin kanssa hän valvoi muutenkin hallintopiirinsä rahvaan edesottamuksia. Kun käräjät kokoontuivat, kuului voudin velvollisuuksiin olla läsnä. Voudit ovatkin jättäneet jälkeensä enemmän paikallistason kirjallista lähdeaineistoa kuin mikään muu ryhmä Vaasa-ajan Suomessa. Voutien tilit ja muut arkistolähteet eivät kuitenkaan paljon kerro voudeista itsestään - eivät myöskään Per Ruuthista. Uuden ajan alussa Ruotsi kävi jatkuvia sotia. Kun sotanäyttämö oli 1620-luvulla siirtynyt Inkeristä ja Liivinmaalta Puolaan, siirtyi Per Ruuth kihlakunnanvoudin virasta armeijan palvelukseen. Vuosina 1626 - 1628 hän oli mukana Puolan sodassa. Vuonna 1628 hän toimi muonitusmestarina Dirschaussa ja sittemmin Saksalaisen ritarikunnan entisessä keskuksessa Marienburgissa. Vuonna 1633 hän toimi puolestaan käskynhaltijana Liivinmaan Karkhusissa. Per Ruuthin pitkän virkauran viimeinen etappi oli Hattulan kihlakunnan salpietarikeittämön inspehtorin toimi. Salpietari on ruudin pääraaka-aineita. Siksi valtakunnassa oli 1500?luvun jälkipuolelta alkaen panostettu voimakkaasti salpietarin tuotantoon. Pelkästään Suomessa toimi 1620-luvulla 12 keittämöä, joista suurin sijaitsi Sääksmäen Voipaalan kylän mailla Vanajaveden rannassa. Kruunu oli 1620-luvulla luopunut omasta salpietarintuotannosta ja vuokrannut keittimönsä yksityisille yrittäjille. Uusi järjestelmä toimi kehnosti ja monet keittimöt rappeutuivat. Samaan aikaan paranivat ulkomaisen salpietarin saantimahdollisuudet. Seurauksena oli, että lähes kaikki Suomessa sijainneet keittimöt lopettivat toimintansa viimeistään 1640-luvun alussa. Salpietari-inspehtorin palveluksia ei enää tarvittu. Ikääntynyt Per Ruuth asettui viimeisiksi elinvuosikseen Sääksmäelle, jossa hän kuoli vuonna 1643 saaden viimeisen leposijansa pitäjän kivi
kirkossa. Per Olofsson Ruuthin ensimmäinen puoliso Chirstin Johanintytär (Särkilahti) kuoli luultavasti 1610-luvun lopulla, sillä vuoden 1620 kymmenysluettelossa mainittiin puolisoille kuuluneiden talojen olevan heidän poikiensa hallussa. Rapolan Timilä oli nyt Simon Perinpojan ja Voipaalan Johannisberg Jören Perinpojan nimissä. Äidinperintö oli jaettu alaikäisille pojille, koska leskeksi jäänyt Per Ruuth solmi uuden avioliiton Margareta Bockin kanssa. Per Ruuthin uusi avioliitto aiheutti jatkossa pitkällisiä riitoja oikeudesta Rapolaan ja Voipaalaan.
Per Olofinpojan aika ei riittänyt hänen talojensa hoitoon vaan pellot olivat paljolti lampuotien viljeltävinä. Vuonna 1618 häntä kohtasi paha vastoinkäyminen, kun hänen Voipaalassa sijainnut päätilansa paloi. Tämän jälkeen kihlakunnanvouti Per Ruuth asettui muutamaksi vuodeksi Timilään siirtyen 1620-luvun puoliväliin mennessä takaisin Voipaalaan. Kun pojatkin olivat aluksi alaikäisiä ja sitten sotapalveluksessa, jätettiin Timilän maat lampuotien hoitoon. Alkuvuosien tiedot ovat huonosti säilyneet, mutta 1630-luvulla lampuotina oli aluksi Michel Henricinpoika ja vuodesta 1637 alkaen hänen poikansa Per. Kaksi vuotta myöhemmin Timilässä oli uusi lampuoti.
Per Ruuthin isännyyden lopulta on peräisin varhaisin kartta Rapolan kylästä. Lars Schroderuksen vuosina 1640 - 1641 piirtämien karttojen avulla voidaan hahmottaa niin Rapolan kuin useimpien muiden Sääksmäen kylien varhaista viljelyshistoriaa.
Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja. I-II. Axel Bergholm:
Per Olavinpoika Ruuth. Oli ensin kirjurina Harvialan kartanossa, mutta tuli naituaan Sääksmäen Voipaalasta tämän tilan ratsumieheksi 1609?1612 kunnes 1614 mainitaan nimismiehenä Sääksmäellä.
Seuraavana vuonna voutina Maskun kihlakunnassa. Otti 1626?1628 osaa Puolan sotaan ja sai 18.1.1628 Medekassa ja 11.7.1628 Dirschaun leirissä vapautta Voipaalan ja Rapolan tiloille. Muonamestari Dirschaussa 1628 ja Marienburgissa. Käskynhaltija Karkhusissa Liivinmaalla 1633, salpietari-keittämön inspehtori Hattulan kihlakunnassa 1638?1639. Kuoli1643, haudattu Sääksmäen kirkkoon. Hän oli ensimmäinen tätä sukua, joka käytti sukunimeä Ruuth (ensikerran 1622).
Puoliso: 1:o (jo 1609) Kirstin Juhanantytär, Voipaalan herran Johan Timinpojan (Stjernkors) ja Malin Simontyttären tytär, 2:o noin 1620 Margareta Bock, kuoli 1686. Uudestaan naitu noin 1660 Anders Knutinpoika Palthenius'elle.
Rapolan Timilän omistaja 1620.